Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukauden tuote. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukauden tuote. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Ladattavat uutuudet

Ladattavat vibraattorit tuskin koskaan täysin korvaavat paristokäyttöisiä; molemmissa kun on puolensa. Ladattava täytyy muistaa joskus ladata ja latausaika pitää malttaa odottaa. Toki ladattavalla säästää paristoissa ja myös värinän taajuudessa ja tuntumassa on paljon eroa riippuen siitä, suriseeko tuote paristojen vai akun varassa.

Ladattavien kysyntä on myymälässämme kasvanut vuoden aikana ja olemme vastanneet kysyntään! Edelleen tutkimme ja valikoimme meille tulevat ladattavat tarkasti, jotta hyllyyn ei päätyisi huonoilla akuilla varustettuja tuotteita, eikä tuotteita joiden latausaika on epäinhimillinen. Lisäksi materiaalit ja design vaikuttavat oleellisesti.


Yksi tuotesarja on päässyt läpi seulasta ja saanut innostuneen vastaanoton naistenkutsuillamme.

LOKAKUUN KUUKAUDEN TUOTE ~ LADATTAVAT UZ-VIBRAATTORIT


Kauniit, mutta (tehoiltaan) rohkeat UZ-vibraattorit on valmistettu samettisen sileäpintaisesta silikonista. Valikoimasta löytyy sekä hieromasauvoja, jotka soveltuvat "sisäisesti" käytettäviksi, eli vaikkapa G-pisteen metsästykseen, sekä pieni ja siro klitoriskiihotin.

Lataus tapahtuu USB-laturilla joko suoraan tietokoneesta tai adapterilla seinästä. Tietokonelatauksen nopeus riippuu aina tietokoneesta, joten suosittelemme esim. kännykän adapterin käyttöä ja latausta suoraan pistorasiasta, jolloin tuotteet yleensä latautuvat nopeammin ja tasaisemmin.


Tundra Rose -malli on hieromasauva, jonka pehmeän tehokas värinä tuntuu koko matkalta ja se onkin siis sopiva monenlaiseen käyttöön, joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Naisasiakkaiden ehdottomaksi suosikiksi on noussut sen muista poikkeava säätönappi, joka on helppokäyttöinen rulla. Rullan pyöritteleminen ei vaadi voimaa ja onnistuu liukkaammillakin sormenpäillä! Rulla on samalla myös nappi, josta pitkään painamalla tuote käynnistyy/sammuu. Lisäksi nopeammilla painalluksilla moottorista löytyy monta erilaista sykevärinää.


Siro ja käteensopiva Endless-malli on huomiota herättämätön ja sensuellisti muotoiltu kiihotin, jota ohjataan pienistä napeista; paina molempia yhtäaikaa käynnistääksesi/sammuttaaksesi ja jompaa kumpaa vaihtaaksesi värinäohjelmaa. Sopii myös sisäisesti käytettäväksi naiselle, joka tahtoo pienen ja siron vibraattorin, tai ilman vibraa dilataatiosauvaksi.


Näiden kaunokaisten kuten muidenkin silikonisten tuotteiden kanssa mukaan saa aina reilun pakkauksen vesipohjaista liukuvoidetta, jota hieromasauvojen kanssa tulee käyttää.

Tiesithän, että kaikki myymämme tuotteet (paristokäyttöiset ja ladattavat) on testattu ja myymme siten vain toimivia kappaleita! Tämän vuoksi emme myy edes nettikaupassamme ns. avaamattomia pakkauksia, koska myymme asiakkaillemme ainoastaan tasalaatuisesti toimivia kappaleita (pois lukien mahdolliset alennustuotteet, joiden kohdalla ilmoitamme syystä).

Nämä huipputuotteet toistaiseksi saatavilla ainoastaan myymälästämme Tampereen keskustasta (hinnat 79€ - 89€), missä nähtävillä myös mallikappaleet.

perjantai 1. syyskuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Mini-hierontakone

Lomat lusittu, syksy saapuu, pimeys ja kylmyys... On siis aika ottaa rennosti, tai ainakin rentouttaa lihakset! Sen vuoksi nostamme kuukauden tuotteeksi yhden myymälämme kestosuosikeista!

SYYSKUUN KUUKAUDEN TUOTE ~ WANACHI MINI-HIERONTAKONE

 

Mini-Wanachi -hieromasauva soveltuu kipeytyneiden niin lihasten hierontaan kuin myös intiimihetkiin.
Monta värivaihtoehtoa

Wanachi on hieromasauva sanan varsinaisessa merkityksessä: sen muotoilu mukailee suurien hierontakoneiden ajatusta, mutta pienen kokonsa ansiosta se on näppärämpi käyttää ja säilyttää. Silti Mini-Wanachista löytyy tehoa lihasten rentouttamiseen. Erinomainen jännittyneeseen niska-hartiaseutuun ja kallonpohjaan. Kokeile myös pohkeisiin tai vaikkapa jalkapohjiin. Päästään sauva on aavistuksen taipuisa, joten antaa painettaessa "periksi" eikä tunnu liian kovalta.
Ulkonäöllisesti Wanachi näyttää viattomalta hierontalaitteelta - mutta jos haluat, se on myös tehokas klitoriskiihotin!

Tämän hieromasauvan ulkonäöstä olemme saaneet paljon positiivista palautetta: eräs pariskunta sanoi, että lapsille meni läpi selitys äidin ja isän karaoken harjoittelumikrofonista, monelle muulle äidin henkilökohtaisesta lihashierojasta ja joku taisi jopa joskus kertoa sanoneensa sen olevan paristojensäilytyskotelo. Joka tapauksessa, Wanachin ulkomuoto ei viittaa seksivälineeseen, ja on siten helposti lähestyttävä. Eikä sen seksiväline tarvitse ollakaan, jos et niin tahdo!

Toisin kuiten isot ladattavat tai verkkovirralla toimivat hierontakoneet (massage wands),  mini-wanachi on kätevänkokoinen, joten helppo säilyttää, kuljettaa mukana ja käyttää yksin tai yhdessä. Sauvan kokonaispituus on noin 20cm. Varsiosa on kovamuovia ja pyörereunainen pääosa silikonia. Materiaalit ovat siis ftalaattivapaita ja ihoystävällisiä.


Vibrassa on portaaton voimakkuuden säätö aivan korkin kärjestä. Wanachi toimii kahdella sormiparistolla, eli ei pitkää latausaikaa tai lyhyttä virtapiuhaa. Ei mikään paristosyöppö, mutta suosittelemme silti ottamaan aina paristot käytön jälkeen pois - toimenpide lisää kaikkien vibraattorien käyttöikää.

Tähän kuten muihinkin paristokäyttöisiin tuotteisiin annamme tietysti paristot mukaan. Hinta sekä nettikaupassa, että myymälässä 29,90€ sisältäen paristot ja Wet Stuff - liukuvoidetta!

lauantai 1. heinäkuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Handmaiden Dildot

Heinäkuun helteet eivät vielä kovasti polttele, mutta ei anneta sen häiritä!

Varsin usein asiakas tulee hakemaan meiltä dildoa - yleensä kuitenkin tarkoittaen nimenomaan vibraattoria eli moottoroitua hieromasauvaa. Dildo puolestaan on tuote, jossa ei ole moottoria. Eli perinteisimmillään se lötköpötkö jortikka, joka hyllyy ja heiluu. Noh, näitä perinteisiä tekopeniksiähän me emme juurikaan myy. Syitä on monia: suurin osa asiakkaistamme ei tahdo aidon näköistä (lelut ovat leluja ja saavat sellaisilta näyttää!), ja suurin osa naisista valitsee mieluummin vibrallisen tuotteen. Lisäksi perinteiset dildot ovat ns. jellyjortikka-osastoa, eli materiaaleiltaan eivät niitä kaikkein laadukkaimpia.

Alkukesästä meiltä on kuitenkin kysytty yllättävän paljon yksinkertaista dildoa, ilman vibraa, hyvästä materiaalista. Laadukkaan dildon hyvä puoli on kestävyys - ei rikkoutuvia moottoriosia eikä vaikeita nappuloita! Toimii vedessä, saunassa, laiturinnokassa, paljussa...kun ei ole akkua eikä paristoja. Helppo siis myös puhdistaa ja säilyttää. Tämän johdosta...

HEINÄKUUN KUUKAUDEN TUOTE ~ HandMaiden DILDO

Joskus yksinkertaisin on kauneinta ja helppus voittaa säätämisen. 100% lääketieteellistä silikonia oleva HandMaiden dildo -sarja on jälleen kerran noussut suosituksi. Sen materiaali on erittäin miellyttävää, samettista silikonia, mutta myös jämäkkä, eli toimii vaikkapa G-pisteen hierontaan. Ei siis mikään laiska lörppä! Silikoni on hygieeninen ja allergiaturvallinen materiaali, joka kestää käyttöä "äidiltä tyttärelle", kun vain muistat vesipohjaisen liukuvoiteen silikonisten tuotteiden kanssa. (Silikonipohjainen liukuvoide ei koskaan sovi silikonisten lelujen kanssa!) Vesipohjainen, laadukas, liukuvoide tekee silikonipinnasta liukkaan ja luonnollisen tuntuisen, jolloin dildojen tarkkaan suunnitellut nystyrät tuntuvat entistä miellyttävämmiltä.

HandMaidenin innovatiivinen muotoilu on täysin omanlaisensa. Ergonomisesti muotoiltu käsikahva on kaiken juju: käsikahvasta on tukeva pitää kiinni puristamatta. Se on suunniteltu pysymään kevyessäkin otteessa sormien välissä ja on siksi ollut suosittu asikkaiden keskuudessa, kenellä syystä tai toisesta sorminäppäryys tai käsien käyttö on haasteellista. Ja naisille, jotka arvostavat helppokäyttöisyyttä. HandMaiden - lelut on suunniteltu Australiassa, naisilta naisille. Sopivat käytettäväksi yksin tai kumppanin kanssa.

Ilman moottoriosia ja paristoja näitä dildoja voi turvallisin mielin käyttää paljussa tai saunassa. Sen voi lämmittää lämpöisellä vedellä tai jäähdyttää pitämällä hetki pakastimessa. Leiki lämpötiloilla, leiki tuntemuksilla!


Vaaleanpunainen The Original on pituudeltaan noin 12cm, eli niin sanotusti peruskoko. Violetti G-Spot -malli puolestaan hieroo suurilla nystyroillään paitsi G-pistettä, myös klitorista. Kumpikin malli Adam&Eve:stä hintaan 39,90€ ja mukaan tietenkin liukkarit heinäkuun spesiaalina!


Muista myös  Adam&Eve:n syntymäpäivätarjoukset
- vain myymälästä!
  



torstai 1. kesäkuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Suuseksiliukkari

Maistuvat liukuvoiteet ovat monesti tahmaisia, kirkkaan värisiä (eli täynnä herkälle pH:lle sopimattomia väriaineita), esanssisen makeita ja kaikin puolin hyödyttömiä juuri muuhun kuin ehkä siihen hauskaan hetkeen kun voit sanoa kavereille ostaneesi hubbabubba-vanilja-mansikka-margariitta-hunaja-kaneli-karvasmanteli - liukuvoidetta jostain joskus. Ja hiivatulehdus kaupan päälle.

Hyvä makuliukaste on suunniteltu aina nimenomaan suuseksiin. Niin sanottuun perusjyystöön sitä yleensä ei kannata tuhlata, eivätkä ne liukuominaisuuksiltaan voita laadukasta "mautonta". Tästä huolimatta hyvä makuliukuvoide on ihon pinnalla liukas eikä tahmainen, ei sisällä voimakkaita väriaineita jotka voivat ärsyttää herkkiä limakalvoja tai intiimialueen pH-tasapainoa ja lisäksi maku suunniteltu siten, että se lisää syljeneritystä eikä maistu paksulta viinikumilta suussa. Lisäksi on olemassa oikein erityisesti suuseksiä helpottavia liukasteita, joissa on raikas maku ja piparminttuöljyä, joka "avaa röörit" ja helpottaa - suoraan sanottuna - kakomisreaktiota.

Pitkään odotettu ja asiakkaidemme yksi suursuosikki on tehnyt paluun uudistuneella pakkauksella. Siksi se on yksinoikeutetusti kesäkuun kuukauden tuote:

KESÄKUUN KUUKAUDEN TUOTE ~ WET STUFF PEPPERMINT ~ SUUSEKSILIUKASTE

Australialainen Wet Stuff - liukasteperhe on myymälämme kautta aikain suosituin intiimiliukastesarja. Myymme merkin perus vesipohjaista E-vitaminoitua voidetta ympäri Suomen erilaisille terveysalan toimijoille ja neuvontapisteille ja palaute vuosien saatossa on ollut suorastaan ylistävää.
Merkin suuseksiin erityisesti suunniteltu Peppermint- makuliukaste on ollut parina edeltävänä kesänä naistenkutsujen ykkössuosikki. Melkein vuoden ajan poissa saatavilta, mutta nyt uudella pakkauksella entistä herkullisempana!

Wet Stuff Peppermint on vesipohjainen, väritön ja miellyttävän tuntuinen, pitkäkestoinen liukuvoide, josa sisältää lempeästi viilentävää piparminttuöljyä. Piparminttuöljyllä on tarkoituksensa: 1) toisin kuin mentholi, piparminttuöljyn tekemä viilennys on lempeä, eikä aiheuta polttelevaa reaktiota, kuten mentholi useasti, 2) piparminttuöljy tuntuu iholla hauskan kihelmöivältä ja viilentävältä - etenkin jos sen päälle lempeästi puhaltaa, 3) suussa piparminttu maistuu ja tuntuu raikkaalta, avaa tukkoisen nenän ja rauhoittaa nielua, joten suuseksin antaminen on miellyttävää, 4) suuseksin saajalle viileän liukasteen ja lämpimän suun kontrasti on vallaton! 5) maku säilyy ja suutunne on raikas pitkään.

Wet Stuff Peppermint -  liukastetta voi käyttää myös tavallisen intiimiliukasteen tapaan. Viilentää ja kihelmöi silloin molemmilla! Sopii kondomin kanssa, ja neutraali pH pitää limakalvot hyvinä. Toki viileän tuntemisherkkyys on yksilöllistä, ja koska Wet Stuff on riittoisaa, suosittelemme kokeilemaan ensin pienellä määrällä. Liukuvoidetta voi aina lisätä tarvittaessa!



Kesähelteitä odotellessa...

Wet Stuff Peppermint Tingle joko myymälästä Näsilinnankadulta tai nettikaupastamme samaan hintaan 14,90€ (100g).

ps. Toimii hätätilanteessa myös pitkäksi venyneen terassipäivän päälle hengityksenraikastajana!

tiistai 2. toukokuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ KamaSutra orgasmigeeli naiselle

Villi ja kuuma kesä toivomuksissa?

Sitä odotellessa ja vapusta selvitessä, saammeko esitellä toukokuun kuukauden tuotteen...

KAMASUTRA IMPULSE ~ ORGASMIGEELI VIBRA-APPLIKAATTORILLA

Huomaamattomasti ja helposti vaikkapa käsilaukussa kulkeva joka naisen "terassi"varuste. KamaSutran huippusuosittua naisten klitorisstimulaatiovoidetta saa myös kätevässä vibrallisessa annostelijassa! Tämä vibrallinen applikaattori lisää voiteen tehoa ja sitä myöten tuntoherkkyyttä ja tekee intiimihetkistä entistä voimakkaampia!


Impulse on siis paristolla toimiva taskukoinen moottoroitu applikaattori, jossa on roll on -pää. Roll on -kuulan avulla sisällä olevaa stimulaatiovoidetta on helppo ja siisti annostella suoraan klitorikseen. Kuulan pyörittely tuntuu miellyttävältä ja voit tehostaa voiteen imeytymistä ja entisestään voimistaa verenkiertoa pistämässä värinän hetkeksi päälle. Impulse ei siis ole varsinaisesti vibraattori tai klitoriskiihotin - ainoastaan annostelija. Sen värinäteho ei ole hurjan voimakas, vaan juuri sopiva voiteen levittämiseen ja siihen, että stimulaatiogeelin tehoaineet alkavat heti vaikuttaa!

Impulse sisältää KamaSutran viilentävää Intensifying Gel ~ klitorisgeeliä, joka onkin myymälässämme suositumpaa ja kehutumpaa kuin lämmittävä versio. Valtaosa markkinoilla olevista orgasmivoiteista naisille, mainostavat olevansa viilentäviä ja lämmittäviä - mikä kertoo siitä, että vaikuttavana aineena on yleensä mentholi, joka alkuun viilentää, sen jälkeen kuumottaa, ja monesti sen jälkeen suorastaan polttelee. KamaSutran viilentävän klitorisvoiteen tehoaineena ei ole pelkkä kuivattava ja jopa polttavia tuntemuksia aikaansaava mentholi, vaan Intensifying Gel toimii L-Arginiinilla ja L-Ornitiinilla. Nämä lisäävät verenkiertoa ja hapensaantia klitoriksessa, tuntuvat kihelmöivän säväyttäviltä ja lisäävät tuntoherkkyyttä jokaisella käyttökerralla. Turvallinen myös suuseksiin yhdistettynä.

KamaSutra Impulse vibra-applikaattori sisältää pariston, joka käyttöaika on yhteensä 36 tuntia. Ja kun käytät pienen hetken kerrallaan, se riittää koko kesäksi! Sisältö on täytettävissä.


Adam&Eve:n kekseliäät tytöt yhdessä asiakkaiden kanssa ovat myös todenneet, että tuote on erinomainen väsyneisiin silmänalusiin! Jos siis terassilla vierähtää pidempäänkin ja aamulla on nihkeä avata silmiä, rullaile verenkiertoa edistävää ja hieman viilentävää voidetta silmien alle :D
 


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Oil of Love Vartalomaukaste

Ennen kuin kesä alkaa varsinaisesti lämmittää, jotain maukasta ja mukavaa...

Huhtikuun kuukauden tuote
KamaSutra Oil of Love ~ VARTALOMAUKASTE


Oil of Love on öljy vain nimeltään, ja tuote, jonka käyttötarkoitus ja olemus sekoittuu monesti ihmisten puheessa ja erilaisia nettitekstejä lukiessa. "Vesipohjainen, lämmittävä, maistuva, hierontaöljy" - näillä sanoin Oil of Lovea yleensä kuvaillaan. Mutta koska kyseessä ei ole öljy (minkä kertoo jo sekin, että tuote on vesipohjainen) se ei myöskään ole sinänsä hierontaöljy siinä mielessä kun ajattelemme, että koko iho sivellään öljyllä ja hierotaan isosti. Oil of Lovea ei voi verrata oikeaan ja kunnolliseen hierontaöljyyn (vaikkapa KamaSutran aromaterapiaöljyihin tai Lyloun hierontaöljyihin) sillä se ei liu'u iholla öljyn tavoin. 

Oil of Love on enemmänkin romanttinen ja sensuelli vartalomaukaste. 

Tuotetta voi sivellä herkkiin kohtiin; kokeile vaikkapa hieroa kumppanisi nännejä, niskaa, alavatsaa, nivusia...
Hierottaessa Oil of Love lämpenee ja tuntuu aavistuksen kuumottavalta. Voit lisätä lämmön hehkua puhaltamalla kevyesti hierottuun kohtaan. Ja toisin kuin öljyt, jotka eivät maistu millekään, Oil of Love maistuu! Se on siis suukoteltavissa pois! Makeat tuoksut ja maut kutsuvat herkutteluun.

Parhaimmillaan Oil of Love on pieninä annoksina herkissä kohdissa ja suukoteltuna pois. Voit ikään kuin piirtää sensuellia, romanttista karttaa rakkaasi vartalolla...

Koska Oil of Love on vesipohjainen, sen voi pestä pois tai pyyhkiä pyyhkeellä tai paperilla iholta, eikä se jätä tahmaista tunnetta. Kuten muutkin KamaSutran tuotteet, myös Oil of Love on hypoallergeeninen ja dermatologisesti testattu. Voidaan käyttää kondomin kanssa, vaikka emme suosisttele sisäisesti - Oil of Love on maukaste, ei liukaste. 


Kuten muissakin tuotteissa KamaSutra uusii etikettejä ja pakkauksia, vanhoilla purkeilla saatavilla vielä muutamia tuoksuja/makuja tarjoushintaan 15€ / kpl tai 30€ / 3kpl. 
Uudet paketit ja uudet maut 19,90€ /kpl. 
Tuote säilyy avauksesta 24kk.  

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Petal - minihieroja

Jotain söpöisen suloista ja monikäyttöistä maaliskuun iloksi...

Maaliskuun kuukauden tuote

PETAL ~ MINIHIEROJA

Alkuvuoden naistenkutsujen ja koulutuspäivien suosikkituote Petal ~ minihieroja on klitoriskiihotin tai sensuelli hierontalaite, kuinka sen tahtoo nähdä! Suloinen, silikoninen, kämmeneensopiva pikkuhieroja käy moneen tarkoitukseen.

Petal - pikkuvibrassa on seitsemän erilaista värinätoimintoa, minkä lisäksi sen muotoa voi käyttää hyväksi erilaisten tuntemusten aikaansaamiseksi. Petal on käteensopiva eli noin kämmenen kokoinen, vähän kuin tietokoneen hiiri (myös ulkomuodoltaan!). Sen kärjessä on hauska "hammastus", joten se on huikea klitoriskiihotin. Tai voit käyttää sen Petal - vibraattorissa erilaisia värinäohjelmia vaihdat napista painamalla ja saat sammumaan painamalla napin pohjaan muutaman sekunnin ajaksi. Paristopesä aukeaa vapauttamalla "lukko" korkin vierestä painamalla.
pyöreää selkämystä tai alapuolta pehmeämpään hierontaan ja laajemmille alueille. Petal - minihierojan materiaali on ihoystävällistä silikonia (korkki ABS-muovia) ja se toimii tavallisilla AAA-paristoilla.

Tiesithän, että meiltä ostettuihin paristokäyttöisiin leluihin saa aina paristot mukaan? Lisäksi varmistamme aina tuotteen toimivuuden ennen luovuttamista asiakkaalle, joten meiltä et saa mukaasi rikkinäistä tuotetta.

Petal on ulkomuodoltaan suloinen, eikä loukkaa ketään eikä näytä varsinaisesti seksivälineeltä, joten erittäin helposti lähestyttävä. Lisäksi olemme keränneet siitä kiitosta mm. fysioterapeuteilta ja toimintaterapeuteilta tuotteen ulkomuodosta ja helposti kädessä pideltävästä muotoilusta sekä värinän miellyttävästä taajuudesta ja juurikin monikäyttöisyydestä myös erilaisten asiakasryhmien apuvälineenä.

Erinomainen lahja vaikkapa naistenpäiväksi
(se on muuten 8.3.)

Löydät kuukauden tuotteen joko verkkokaupasta tai palvelevasta myymälästämme Tampereen keskustasta hintaan 24,90€.


Adam&Eve on suomalaisten naisten omistama seksuaaliterveystuotteiden asiantuntija, maahantuoja ja jälleenmyyjä!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Beppy - pehmotamppooni

Mietipä nainen, miten ihanaa olisi, jos voisi elää aina juuri niin aktiivisesti kuin huvittaa ilman, että menkat sotkee suunnitelmia?
Meissä on naisia, jotka joutuvat kalenterin kanssa miettimään lomamatkoja, kylpyläpäivää kavereiden kanssa, romanttista hotelliviikonloppua tai osallistumista vaikkapa urheilukisoihin. Että mitä siitä sitten tulee jos juuri h-hetkeen sattuvat ne kammottavimmat vuotopäivät?!
Ja annas olla, joskus edes kalenterin ja laskimen kanssa päivien merkkaaminen ei riitä - ressi ja muut pikkujutut voivat heittää kiertoaikataulun pyllylleen ja puolukkaan lähdetäänkin yksyllättäin juuri kun on brasilialainen vahaus tuskailtu ja pikkupikkubikinit valmiina rantaleijonien valloitukseen.

Me sanomme, nou hätä! Sillä meillä on Beppy :)

BEPPY - Pehmotamppooni

Beppy, eli pehmotamppooni, pehmis, anatominen tamppooni, menkkasieni, seksitamppooni...mitä näitä nyt on. Jokainen saa sanoa, miksi haluaa; taikatamppooni?


Beppy Wet on tarkoin kehitelty, liukastettu, kuukautissuoja, joka muotoutuu jokaisen naisen omien muotojen mukaan, eikä siis tarvitse pelätä sivuvuotoja. Beppyssä ei ole muille näkyviä naruja ja pehmeän materiaalin ansiosta se on erittäin miellyttävä, jopa huomaamaton käyttää. Moni asiakkaamme onkin ihastunut Beppyyn ja käyttää sitä esimerkiksi kuukupin kanssa, tapauksissa kun kuukuppi ei tunnu tarpeeksi pitävältä (akrobaattiset harrastukset, retki jossa ei pääse pesemään kuppia, ja tietysti se seksi!). Beppyn kanssa voi huoletta uida, saunoa, pyöräillä, joogata, loikoilla nakurannalla, metsästää miestä vaikka ilman alushousuja...

Suurin etu Beppyssä on kuitenkin juuri sen käytön miellyttävyys. Myös naiset, jotka eivät kivun vuoksi voi käyttää tavallista tamppoonia tai kuukuppia ja saavat limakalvoille ärsytysoireita terveyssiteistä, kokevat usein liukastetun Beppy Wetin miellyttäväksi ja kivuttomaksi vaihtoehdoksi. Joku joskus jopa sanoi, että liian miellyttävä!

Ja ne kysymykset mitä kuitenkin mietit:

- Ei, se ei ole jäänyt kenelläkään sisälle. Beppy Wet on helppo vetää pois sormenmentävästä reiästä. Jos tamppooni on uponnut sormien ulottumattomiin vaikkapa seksimaratoonin seurauksena, suihkuta sinne reilusti vettä ja anna painovoiman laskea pehmoista tampoonia vähän alaspäin, jolloin on helpompi poistaa.
- Palaute miehiltä on ollut positiivista: ei sitä huomaa!



Beppy Wet saatavilla myymälästämme Näsilinnankadulta tai nettikaupasta www.maukaste.fi. Myynnissä 4kpl, 10kpl ja 30kpl pakkaukset. Hinnat 9,90€-54,90€.

torstai 1. joulukuuta 2016

KUUKAUDEN TUOTE ~ KamaSutra BodySouffle Vartalovanukas

Jouluun kuuluvat ihanat tuoksut ja maut ja siksi itseoikeutetusti...

JOULUKUUN KUUKAUDEN TUOTE:
KamaSutra BODY SOUFFLÉ ~ VARTALOVANUKAS

KamaSutran Body Soufflé on kuin vanukasta ihollasi, tästä suomennos vartalovanukas! Soufflé on periaatteessa kosteusvoidetta. Se levittyy iholle pehmeästi ja sen avulla voit hieroa itseä tai kumppania. Vartalolla voide ei tunnu rasvaiselta, vaan kevyeltä ja herkulliselta; body soufflén paras puoli on nimittäin hurmaavat tuoksut, makua unohtamatta!


Tavallinen kosteusvoide maistuu yleensä pahalta, mutta hierottuasi KamaSutran souffle-voidetta, rakkaasi voi suukotella sinua miten paljon tahtoo, sillä voide jättää iholle hurmaavan maun. Soufflé on vesipohjainen, joten se imeytyy ihoon hierontaöljyä nopeammin, mutta pystyt silti myös hieromaan sen avulla. Tuote ei sotke eikä tahmaa. Eikä värjää - vaikka suklaavanukas näyttää ensiksi iholla itseruskettavalta, väri imeytyy nopeasti ei tartu vaatteisiin.

Suklaa Creme Brulee on kuin jälkiruoka ihollasi, mutta ilman kaloreita. Jo pelkästään tuoksu saa kuolan valumaan suupielistä. (Erinomainen tapa myös joulun jälkeen vierottautua konvehdeista!).
French Vanilla Creme puolestaan on ihan aito ranskalainen vanilja juuri niin kuin se Pariisin pikkuleipomoissa tuoksuu ja maistuu. Tee herkullinen matka rakkaasi iholle ja nauti pehmeästä vaniljasta huulillasi...

Jouluiset maut suklainen Chocolate Creme Brulée ja vaniljainen French Vanilla Creme saatavilla "joulunauhoilla" tarjoushintaan 15€/kpl. 
Reilu purkkikoko 200ml, joten voidetta riittää pitkään. Säilyy avauksesta 12kk.

lauantai 1. lokakuuta 2016

KUUKAUDEN TUOTE ~ Hierontaöljykynttilä

Syksyn kunniaksi aloitamme uuden blogiperinteen ja esittelemme joka kuukauden alussa yhden juuri kyseiseen ajankohtaan sopivan kuukauden tuotteen.

Hämärtyvän lokakuun kuukauden tuote...

HIERONTAÖLJYKYNTTILÄ

Hierontaöljykynttilää kuulee kutsuttavan hierontakynttiläksi tai tuoksukynttiläksi, mutta kumpikaan noista ei tee oikeutta loistavalle tuotteelle. Kynttilällä itsellään ei hierota, vaan kynttilä sulaa palaessaan ihoa hoitavaksi, lämpimäksi (ei kuumaksi!) hierontaöljyksi, jonka voi kaataa kumppanin iholle sensuellia hierontaa varten. Kynttilä ei myöskään palaessaan juurikaan tuoksu, joten tuoksukynttilöiden mahdollisesti aiheuttamaa hengenahdistusta ei tarvitse pelätä. Hierontaöljykynttilän tuoksu aukeaa vasta kun se levitetään iholle. Tuoksuvaihtoehtoja on runsaasti, mutta kaikki ovat suhteellisen mietoja (kylmänä kynttilä on voimakkaimman tuoksuinen, joten "tuoreeltaan" sen nuuhkiminen ei kerro totuutta lopullisesta, nautinnollisesta tuoksusta). Kynttilän tuoksu ei myöskään maistu, eikä siten "hyppää" suuhun.


Käyttö: Hieman valmistajasta riippuen, kynttilän kannattaa antaa palaa noin 10-20 minuuttia, minkä jälkeen sulaa öljyä on riittävästi. Osassa kynttilöistä on kaatonokka, osassa hauska lusikka. Yhtä kaikki, kynttilästä muodostunut hierontaöljy on turvallista kaataa ja levittää iholle - kunhan muistaa puhaltaa liekin ensin sammuksiin!
Kun muistaa sammuttaa kynttilän hierontahetken ajaksi, riittää tuotteesta moneen rentoutushetkeen. Kynttilöiden paloaika on merkistä ja kynttilän koosta riippuen kymmenestä viiteenkymmeneen tuntiin!

Hierontaöljy on iholla miellyttävän liukasta, eikä sotke tai tahmaa. Useimmissa on myös lisättynä esimerkiksi ihoa hoitavaa aloe veraa, e-vitamiinia, jojobaöljyä jne. Öljyä ei siis tarvitse (eikä kannata!) pestä iholta pois.

Adam&Eve:n valikoimiin hierontaöljykynttilät ovat kuuluneet jo useamman vuoden ajan ja aina erityisesti syksyisin ne ovat myös naistenkutsujen myydyimpiä tuotteita. Myös erinomainen lahjaidea!

Mikä sen ihanampaa pimenevään, kylmenevään vuoteen kuin yhdistelmä valoa ja lämpöä ja rentoutusta ja aikaa kumppanin kanssa...



Myymälästämme löydät ison erän hierontaöljykynttilöitä tarjoushintaan 15€ kappale. (ovh 17,90 -24,90€) Toki näissä kuten muissakin aletuotteissa pätee ota 3, maksa 2. Joten kaverille kanssa!
Tarjous koskee valittuja merkkejä (LELO, Loveness, Bswish; KamaSutra) ja tarjous on voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää.