torstai 28. syyskuuta 2017

Palvelemme katuremonteista huolimatta

Erilaiset julkisten tilojen ja katujen remontit eivät ole Tampereella olleet outo näky viime kuukausina. Päinvastoin. Suurin osa muualta tulevista asiakkaistamme aloittaa keskustelun päivittelemällä, miten on kaupunki sekaisin! Kadut poikki ja myllätty ja autolla vaikea päästä saati löytää parkkitilaa. Monet pienet yrittäjät ovat tuskailleet ympäri kaupunkia ilmiön kanssa - asiakaskadosta erilaisten remonttien vuoksi on puhuttu lehdistöä myöten.

Myös Näsilinnankadulla on meneillään monenmoista remonttia ja Hämeenkadun ratikkaurakka on pistänyt ajoväylän poikki Hämeenkadun yli. Tästä huolimatta Maukastemyymälä Adam&Eve palvelee normaalisti katutasossa tutussa osoitteessa Näsilinnankatu 22. Liikuntarajoitteisia pyydämme huomioimaan vähenneen parkkitilan myymälän läheisyydessä ja vaikeakulkuisemmaksi muuttuneen jalkakäytävän. Olemme pyrkineet informoimaan naapurin pizzerian asiakkaita jättämään polkupyörät niille varatulle alueelle, jotta kulkuväylä säilyy avoimena ja siten kuljettavana lastenrattaiden, pyörätuolin tms. kanssa.

Pahoittelemme suuresti tästä kaikesta aiheutuvaa mahdollista haittaa. Ja toivomme Tampereen kaupungin elinvoiman ylläpitämisen vuoksi, että ihmiset uskaltavat kaikesta huolimatta jalkautua kivijalkamyymälöihin, kahviloihin, ravintoloihin, kampaamoihin jne. Jotta kun meillä joskus on valmis ratikka, olisi myös yrityksiä joihin ratikalla kannattaa keskustaan tulla.


Mikäli kuitenkin myymälään asti tulo on haastavaa syystä tai toisesta, meillä on hyviä uutisia!

Nettikauppamme uudistus lähtee käyntiin tuota pikaa ja tavoitteena on, että halukkaat pääsevät tekemään jouluostokset uudesta, upeasta ja hinnoiltaan kilpailukykyisestä, täysin suomalaisesta nettikaupastamme! Edelleen olemme ensisijaisesti kivijalkamyymälä, mutta nettikauppamme on toiminut jo nyt kataloogina asiakkaillemme, jotka haluavat etukäteen tutustua valikoimiimme. Sekä myymälän että nettikaupan valikoimiin on tulossa iso kasa laadukkaita huipputuotteita, asiakkaidemme vanhoista suosikeista huippu-uutuuksiin! Olemme edelleen itse myös nettikaupan takana, eli samat tuotteet, hinnat ja tietotaito on käytettävissänne, asioitte sitten verkossa tai paikan päällä.

Monenlaisia maukasteita makuuhuoneeseen - ainoasta naisille suunnatusta seksuaaliterveysmyymälästä Suomessa.


Seuraa ilmoitteluamme joko facebookissa tai blogissa.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Selkäydinvamma ja seksi

Seksuaalisuus on aina yksilöllistä ja muuttuvaa. Ikä, sairaudet, tapaturmat, kokemukset...kaikki muokkaavat meitä fyysisesti ja psyykkisesti ja siten myös seksuaalisuus muuttuu; se minkä koemme miellyttävänä, mitä tarvitsemme mielihyvän saavuttamiseen. Joskus vamman tai sairauden seurauksena on etsittävä uusia tapoja toteuttaa seksuaalisuuttaan kun vanhat tavat eivät esimerkiksi fyysisesti ole mahdollisia.

Olimme erittäin iloisia kun meihin kesällä otettiin yhteyttä ja toivottiin keskustelua ja yhteistyötä aiheesta selkäydinvammautuneiden seksi. Seuraava tekstinpätkä on syntynyt huikeiden keskustelujen pohjalta, joita olemme käyneet kokemusasiantuntijan kanssa. Hän on myös ystävällisesti toiminut miespuolisena testaajana useille tuotteillemme ja antanut meille arvokasta tietoa erilaisten tuotteiden toimivuudesta ja yhteistyömme toivottavasti jatkuu edelleen ja saamme jossain vaihessa opasmateriaalia julkaistua.

Selkäydinvamman aiheuttamat muutokset seksuaalitoimintoihin

Kuten kaikessa muussakin, myös selkäydinvamman aiheuttamat muutokset ovat aina yksilöllisiä. Muutoksiin vaikuttaa selkärangan kohta, johon vamma on kohdistunut. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että tuntopuutokset ovat suurin yksittäinen tekijä joka haittaa sukupuolielämää selkäydinvamman jälkeen. Toisinaan häiriintynyt tuntoalue voi olla herkistynyt kosketukselle - myös miellyttävällä tavalla, jolloin tätä kannattaa käyttää hyväksi! Kun sukupuolielinten alueella on voimakkaita tuntopuutoksia, kannattaa rohkeasti tutustua muihin kehon erogeenisiin alueisiin.

"Riippumatta ytimen vaurion tasosta tai laadusta, iso osa selkäydinvammaisista kokee orgasmin, jokaisella sen varmaakin omanlaisensa hyvänolontunne. Kenenkään on turha väittää, ettei täydellisen vamman omaava voisi saada orgasmia." (aksonry.fi)

Vamma voi miehellä vaikuttaa ratkaisevasti erektion syntyyn, riittävyyteen, pysyvyyteen ja siemensyöksyyn. Erektiolääkityksen lisäksi erilaisilla apuvälineillä voi aikaansaada ja/tai ylläpitää erektiota, jotta yhdyntä onnistuu.

Vammaan liittyy usein tuntopuutosten kautta myös rakon- ja suolen neurologinen toimintahäiriö ja sen vuoksi suuri osa joutuu käyttämään lääkitystä ja apuvälineinä esim. urinaalikondomia ja virtsapussia, katetrointia ja/tai vaippahousuja/tippasuojia. Tässä kohtaa renkaille ja pumpuille tulee toinenkin käyttötarkoitus; jotta urinaalikondomin kiinnittäminen onnistuu kunnolla, tarvitaan yleensä ns. toiminnallinen erektio, joka onnistuu fyysisesti manipuloimalla, erektiorenkaalla tms. Tätä varten lääkitystä ei kannata käyttää vaan paras apu ovat nimenomaan nämä tuotteet. 

Lyhyesti apuvälineistä

Liukuvoide tässäkin kohtaa on tärkeä apuväline, sekä miehellä että naisella. Naisella emättimen ja klitoriksen reagointi ärsykkeelle voi olla puutteellista, joten luonnollista kostumista ei tapahdu. Lisäksi jos halutaan käyttää vaikkapa vibraattoria, liukaste on aina ehdoton lisä. Miehellä liukuvoide ehkäisee yhtälailla hankaumia ja helpottaa yhdyntää. Erittäin tärkeää liukuvoide on apuvälineiden kuten penispumpun kanssa. Tuntopuutoksista johtuen ihminen ei välttämättä huomaa hankausta tai hiertymistä, joten liukuvoide ehkäisee monessa kohtaa mahdollisia ihon tai limakalvojen rikkoutumisia tai hiertymiä. Liukuvoiteen tulee tietysti olla laadukas, mieluiten vesipohjainen, ihoa hoitava ja kosteuttava ja pitkäkestoinen. 

Alipainepumppu auttaa miehellä erektion saavuttamisessa ja sen voimistamisessa, samoin kuin penisrenkaat. Pumpun etu on myös se, että sen avulla ylläpidetään verenkiertoa, eli voidaan käyttää peniksen toiminnalliseen harjoittamiseen ilman seksuaalitarkoitustakin. Avälineiden kanssa tulee kuitenkin olla varovainen ihon kanssa jos ei normaalia tuntoa ole:  käyttö varovasti ja ajatuksella, pumppua ei saa käyttää liian kauan, ja ihon tilannetta kannattaa seurata - ja se liukuvoide! Pumppua voi kokeilla myös vaikkapa nänneihin.

Renkaat ovat erinomainen apu, vibralla tai ilman. Vibra lisää stimulaatiota peniksessä ja toki sitä voi käyttää muualle kehoon. Kiristysrenkaista käyttäjäsuosikki oli Julians Stud Ring. Helppokäyttöinen, turvallinen ja ihoystävällinen. Sen avulla saavuttaa nopeasti toiminnallisen erektion.

Kiristettävä rengas
Hieromasauvoja eli vibraattoreita voi kokeilla sekä naiselle että miehelle. Saatavilla on monenlaisia ja monenkokoisia, eivätkä kaikki ole väriseviä "tekopeniksiä" jos ei sellaista tahdo. Oikeanlainen ja -taajuuksinen värinä rentouttaa ja helpottaa mm. spastisuutta - mutta vääränlainen värinä voi lisätä! Aina mikäli mahdollista, kannattaa poiketa myymälässä toteamassa millainen värinä ja voimakkuus tuotteessa on, ennen ostopäätöstä.

Miehille on saatavilla nykyään myös hienostuneesti muotoiltuja masturbaatiovälineitä, eivätkä ne enää ole pelkästään kömpelöitä "tekopimperoita". Adam&Eve on ensisijaisesti naisille ja pariskunnille suunnattu myymälä ja valikoimiimme ei pysyvästi kuulu tälläiset ns. penisvibraattorit, mutta tilauksesta myös monenlaiset stimulaattorit on mahdollista saada myymäläämme.

Monet apuvälineet vaativat jonkinlaista sorminäppäryyttä ja/tai käsivoimaa, mikä kannattaa ottaa huomioon tuotteita hankkiessa.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Vaihto- ja palautusoikeus?

Adam&Eve:n tuotevalikoima on suurimmaksi osaksi intiimi- tai hygieniatuotteita. Tämän vuoksi meillä virheettömillä tuotteilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta.

Asuja meillä on (pl. sukat, sukkapuvut ja vastaavat) mahdollista sovittaa, emmekä siis vastaanota ostettuja, kotisovituksessa käyneitä asuja takaisin. Ne ovat alusasuja tai sellaisiksi laskettavia tuotteita, emmekä voi tietää onko asua jo käytetty - vai ostaisitko itse korsetin jos epäilisit, että se on jo aiemmin jonkun toisen makuuhuoneleikeissä testattu..?

Korsetinsovitukseen kannattaa meille aina varata aika, jolloin ohjaamme ja neuvomme, miten korsetin kanssa selviytyy ja samalla myös etsimme oikean mallin ja koon, ettei tule yllätyksiä kotona H-hetkellä!

Mitä tulee muihin intiimituotteisiin, kuten hieromasauvoihin, käymme kaikki myytävät tuotteet läpi ennen myyntiä, että ne ovat toimivia (myös nettikaupan tuotteet). Monen muun toimijan kohdalla asiakas on se ensimmäinen, joka paketin avaa ja joutuu toteamaan tuotteen toimivuuden. Me teemme tämän asiakkaiden puolesta ja sitä kautta pyrimme vähentämään huonoja kokemuksia ja mielipahaa. Samalla saamme arvokasta tietoa tuotteiden tasalaatuisuudesta ja esimerkiksi kovaäänisemmät tai muuten poikkeavasti toimivat tuotteet siirrämme syrjään tai alennukseen - jolloin alennuksen syy on asiakkaalle kerrottu. Toisinaan alennukseen (tai jopa poistoon) päätyy kokonainen erä tuotteita jos emme niitä täysin allekirjoita.

Moottoroitujen tuotteden kanssa tietysti kaikkea voi sattua ja aina kaikkia valmistusvikoja ei huomata heti vaan vasta hieman pidemmässä asiakaskäytössä. Tällöin meihin tulee ehdottomasti ottaa yhteyttä niin katsotaan miten voimme asiassa auttaa. Toki täytyy huomioida, että vibraattori on käyttöesine, ne eivät (valitettavasti!) kestä ikuisuuksia ja tietyt asiat saattavat kuluttaa ne nopeammin ns. loppuun (väärä säilytys, huono liukuvoide, huolimaton pesu ja kuivaus, liian kovat otteet kuten pehmeiden sauvojen liiallinen taivuttelu jne.). Yritämme neuvoa parhaamme mukaan tuotteiden käytössä, ja aina voi kysyä, mikäli jokin asia askarruttaa.

Liukuvoiteet, hierontaöljyt ja vastaavat ovat myös intiimituotteita, eikä niillä siten ole vaihto-oikeutta. Jos jokin tuote on päässyt loppumaan nettikaupastamme, otamme aina yhteyttä asiakkaaseen ennen kuin lähetämme korvaavaa tuotetta.

Aina mikäli mahdollista, suosittelemme käyntiä paikan päällä: myymälässämme pääsee nuuhkimaan hierontaöljyjä, kokeilemaan liukasteita omalle iholle, kuuntelemaan hieromasauvojen äänet ja tehot, sovittamaan asut... Meidän tavoitteemme on löytää kullekin asiakkaalle mieleinen tuote, josta on kotona mielihyvää - eikä missään nimessä mielipahaa!

Nettikaupoista ostaminen on muuttanut asiakkaiden ostokäyttäytymistä ja moni kuvittelee, että tuotteita voi kaupasta ostaa ikään kuin sovitukseen ja palauttaa jos jokin ei miellytä. Meillä tämmöistä tyytyväisyystakuu-palautusoikeutta ei ole. Tässä kohtaa kannattaa miettiä jo edelläkin mainittua asiaa: Ostaisitko intiimituotteen jos olisi mahdollista että se on asiakaspalautus?



Näsilinnankadulla jatkuvan remontin vuoksi olemme siivonneet varastojamme taas ja saatavilla on runsaasti ALE-TUOTTEITA ja entisetkin ovat saaneet lisäalennuksia! Mukana on paljon poistuvia tuotteita uutuuksia odotellessa, tuotteita joiden pakkaukset muuttuvat ja viimeisiä kappaleita.Vielä ehtii syksyksi kaikkea kivaa huokeaan hintaan!

ALE-TUOTTEILLA ei ole koskaan palautusoikeutta. Huutokauppakeisarin sanoja lainataksemme...Ne myydään siinä kunnossa ja sellaisina kuin ne ovat myyntihetkellä. Mikäli tuote on alennuksessa jonkin virheen vuoksi, olemme siitä ilmoittaneet ja asiakkaalla on myös aletuotteissa mahdollisuus nähdä tuote paketin "ulkopuolella" (esim. miten vibra toimii tai sovittaa asu).

Me olemme edelleen ensisijaisesti palveleva kivijalkamyymälä emmekä kasvoton nettikauppa. Olemme täällä Teitä varten. Toivottavasti nähdään pian!

Piis änd laav ;)

perjantai 1. syyskuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Mini-hierontakone

Lomat lusittu, syksy saapuu, pimeys ja kylmyys... On siis aika ottaa rennosti, tai ainakin rentouttaa lihakset! Sen vuoksi nostamme kuukauden tuotteeksi yhden myymälämme kestosuosikeista!

SYYSKUUN KUUKAUDEN TUOTE ~ WANACHI MINI-HIERONTAKONE

 

Mini-Wanachi -hieromasauva soveltuu kipeytyneiden niin lihasten hierontaan kuin myös intiimihetkiin.
Monta värivaihtoehtoa

Wanachi on hieromasauva sanan varsinaisessa merkityksessä: sen muotoilu mukailee suurien hierontakoneiden ajatusta, mutta pienen kokonsa ansiosta se on näppärämpi käyttää ja säilyttää. Silti Mini-Wanachista löytyy tehoa lihasten rentouttamiseen. Erinomainen jännittyneeseen niska-hartiaseutuun ja kallonpohjaan. Kokeile myös pohkeisiin tai vaikkapa jalkapohjiin. Päästään sauva on aavistuksen taipuisa, joten antaa painettaessa "periksi" eikä tunnu liian kovalta.
Ulkonäöllisesti Wanachi näyttää viattomalta hierontalaitteelta - mutta jos haluat, se on myös tehokas klitoriskiihotin!

Tämän hieromasauvan ulkonäöstä olemme saaneet paljon positiivista palautetta: eräs pariskunta sanoi, että lapsille meni läpi selitys äidin ja isän karaoken harjoittelumikrofonista, monelle muulle äidin henkilökohtaisesta lihashierojasta ja joku taisi jopa joskus kertoa sanoneensa sen olevan paristojensäilytyskotelo. Joka tapauksessa, Wanachin ulkomuoto ei viittaa seksivälineeseen, ja on siten helposti lähestyttävä. Eikä sen seksiväline tarvitse ollakaan, jos et niin tahdo!

Toisin kuiten isot ladattavat tai verkkovirralla toimivat hierontakoneet (massage wands),  mini-wanachi on kätevänkokoinen, joten helppo säilyttää, kuljettaa mukana ja käyttää yksin tai yhdessä. Sauvan kokonaispituus on noin 20cm. Varsiosa on kovamuovia ja pyörereunainen pääosa silikonia. Materiaalit ovat siis ftalaattivapaita ja ihoystävällisiä.


Vibrassa on portaaton voimakkuuden säätö aivan korkin kärjestä. Wanachi toimii kahdella sormiparistolla, eli ei pitkää latausaikaa tai lyhyttä virtapiuhaa. Ei mikään paristosyöppö, mutta suosittelemme silti ottamaan aina paristot käytön jälkeen pois - toimenpide lisää kaikkien vibraattorien käyttöikää.

Tähän kuten muihinkin paristokäyttöisiin tuotteisiin annamme tietysti paristot mukaan. Hinta sekä nettikaupassa, että myymälässä 29,90€ sisältäen paristot ja Wet Stuff - liukuvoidetta!