keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Seksuaaliterveysmyymälä naisille, kiitos Aamulehti!

Suomalaisten naisten omistama ja pyörittämä, se erotiikkaliikkeiden naisellisempi vaihtoehto (tai kuten itse mieluummin kutsumme, seksuaaliterveysmyymälä) Adam&Eve on sijainnut Tampereen Näsilinnankadulla jo monen monta vuotta. Näillä sijoillaan aika tarkasti jo viiden vuoden ajan olemme palvelleet asiakkaitamme naisnäkökulmasta ja valikoiden tuotteita, jotka nimenomaan täyttävät suomalaisten naisten laatukriteerit.

Silti, kaikkien näiden vuosien jälkeen, edelleen meille löytää Tamperelaisia asiakkaita, joille myymälämme on aivan uusi tuttavuus. No, parempi myöhään kuin ei ollenkaan!

Aamulehti teki jutun, jossa vertailtiin kahta "alan" liikettä, meitä ja sitten perinteisempää, enemmän miehille suunnattua. Jutun perusteella meille on iloksemme löytänyt paljon naisia, jotka kertovat uskaltautuneensa liikkeeseen pelkästään jutun perusteella. Moni luuli, että olemme vasta avanneet kun ei ole meistä ennen kuullut - tai ei ole tiennyt, millainen yritys olemme.

Aamulehden juttuun (kirjoittanut Sonja Huhtaniska, lainaukset nettiversiosta) pääset TÄSTÄ!

Vaikka otsikko on hieman kammottava meidän näkökulmastamme, juttu kokonaisuudessaan on hyvä. Se tuo esille juuri sen, miksi me olemme täällä, ja miksi töissämme viihdymme.

"Adam & Even palveluun ei kuulu pornografisten videoiden esittäminen, vuokraaminen tai asiakkaiden väliset kohtaamistilat."

Näitä kaikkia meiltä tasaisesti kysytään. Vastaus on, ei ole. Eikä meillä ole strippareitakaan.

"...työskennellyt vuosia uudistaakseen miesvaltaiseksi mielletyn alan imagoa ja edistääkseen naisten seksuaaliterveyttä."

Naisten seksuaalisuus ja seksuaaliterveys on edelleen monelle vaikea asia, ja silti monet vaivat, kuten yhdyntäkivut, haluttomuus, kuivat limakalvot jne. vaivaavat yhä useampia naisia ja vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin ja parisuhteeseen.

"...Erotiikka-ala on heille jotakin aivan muuta kuin vieteillä mässäilyä. Se on kutsumuksellista auttamistyötä. 

Myyjät tietävät, että monet asiakkaat joutuvat keräämään kaiken rohkeutensa tullakseen liikkeeseen kysymään apua.

–Kun on edessäsi ihminen, joka huokaisee että ”Mä en oo puhunu tästä kellekään kymmeneen vuoteen”, niin et voi ajatella, että paljonko hän jättää kauppaan rahaa. Silloin kuunnellaan."



Teemme parhaillaan hartiavoimin töitä myymälässämme ja yrityksessämme ison uudistuksen alla. Myymälämme tulee jatkossa entistä selkeämmin olemaan naisille suunnattu, helposti lähetysttävä, ja helposti mieleenpainuva. Nettikauppamme uudistuu palvelemaan entistä paremmin verkko-ostoksissa, mutta myös laajemmin katalogina tuotteillemme.

Pysy kuulolla - kohta tapahtuu jänniä!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Ladattavat uutuudet

Ladattavat vibraattorit tuskin koskaan täysin korvaavat paristokäyttöisiä; molemmissa kun on puolensa. Ladattava täytyy muistaa joskus ladata ja latausaika pitää malttaa odottaa. Toki ladattavalla säästää paristoissa ja myös värinän taajuudessa ja tuntumassa on paljon eroa riippuen siitä, suriseeko tuote paristojen vai akun varassa.

Ladattavien kysyntä on myymälässämme kasvanut vuoden aikana ja olemme vastanneet kysyntään! Edelleen tutkimme ja valikoimme meille tulevat ladattavat tarkasti, jotta hyllyyn ei päätyisi huonoilla akuilla varustettuja tuotteita, eikä tuotteita joiden latausaika on epäinhimillinen. Lisäksi materiaalit ja design vaikuttavat oleellisesti.


Yksi tuotesarja on päässyt läpi seulasta ja saanut innostuneen vastaanoton naistenkutsuillamme.

LOKAKUUN KUUKAUDEN TUOTE ~ LADATTAVAT UZ-VIBRAATTORIT


Kauniit, mutta (tehoiltaan) rohkeat UZ-vibraattorit on valmistettu samettisen sileäpintaisesta silikonista. Valikoimasta löytyy sekä hieromasauvoja, jotka soveltuvat "sisäisesti" käytettäviksi, eli vaikkapa G-pisteen metsästykseen, sekä pieni ja siro klitoriskiihotin.

Lataus tapahtuu USB-laturilla joko suoraan tietokoneesta tai adapterilla seinästä. Tietokonelatauksen nopeus riippuu aina tietokoneesta, joten suosittelemme esim. kännykän adapterin käyttöä ja latausta suoraan pistorasiasta, jolloin tuotteet yleensä latautuvat nopeammin ja tasaisemmin.


Tundra Rose -malli on hieromasauva, jonka pehmeän tehokas värinä tuntuu koko matkalta ja se onkin siis sopiva monenlaiseen käyttöön, joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Naisasiakkaiden ehdottomaksi suosikiksi on noussut sen muista poikkeava säätönappi, joka on helppokäyttöinen rulla. Rullan pyöritteleminen ei vaadi voimaa ja onnistuu liukkaammillakin sormenpäillä! Rulla on samalla myös nappi, josta pitkään painamalla tuote käynnistyy/sammuu. Lisäksi nopeammilla painalluksilla moottorista löytyy monta erilaista sykevärinää.


Siro ja käteensopiva Endless-malli on huomiota herättämätön ja sensuellisti muotoiltu kiihotin, jota ohjataan pienistä napeista; paina molempia yhtäaikaa käynnistääksesi/sammuttaaksesi ja jompaa kumpaa vaihtaaksesi värinäohjelmaa. Sopii myös sisäisesti käytettäväksi naiselle, joka tahtoo pienen ja siron vibraattorin, tai ilman vibraa dilataatiosauvaksi.


Näiden kaunokaisten kuten muidenkin silikonisten tuotteiden kanssa mukaan saa aina reilun pakkauksen vesipohjaista liukuvoidetta, jota hieromasauvojen kanssa tulee käyttää.

Tiesithän, että kaikki myymämme tuotteet (paristokäyttöiset ja ladattavat) on testattu ja myymme siten vain toimivia kappaleita! Tämän vuoksi emme myy edes nettikaupassamme ns. avaamattomia pakkauksia, koska myymme asiakkaillemme ainoastaan tasalaatuisesti toimivia kappaleita (pois lukien mahdolliset alennustuotteet, joiden kohdalla ilmoitamme syystä).

Nämä huipputuotteet toistaiseksi saatavilla ainoastaan myymälästämme Tampereen keskustasta (hinnat 79€ - 89€), missä nähtävillä myös mallikappaleet.