Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväily. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Hunajapuuterin uusi tuleminen!

Ihoa hoitava, aisteja hemmotteleva (tuoksuva, maistuva ja iholla pehmeän tuntuinen) KamaSutran Hunajapuuteri on ollut jo vuosia myymälämme suosituimpa hemmottelutuotteita. Vartalopuuterin mukana tulee aina ihana sulkatupsutin, jolla tuotetta voi supsutella iholle. Hunajapuuterin kosketus on uskomattoman hienovarainen, eikä tupsuttimella siveltynä tarvitse pelätä kovakouraista hierontaa. Moni nainen on kertonut kuinka kaiken kiireen ja stressin keskellä tupsuttimen kosketus iholle yhdistettynä hunajapuuterin pehmeyteen, on juuri tarvittava keino rentouttaa kehoa ja mieltä, löytää oma tai yhteinen hetki, ja keskittyä vain tuntemuksiin. Ihotuntuma jää puuterin ansiosta paitsi pehmeäksi, myös liukuvaksi, joten talkin avulla voi myös hieroa lempeästi.

Puuterin levittäminen iholle tupsuttimella rauhoittaa mieltä ja rentouttaa hermostoa, mutta herättää pintaverenkiertoa ja siten virittää aistit rentoutuneeseen, sensuelliin tilaan. Puuteri on oikeastaan maissitalkkia, joten se tekee ihosta myös suukoteltavan makean. Puuterissa on mukana hunajaa, joten se ei ole mikään kuivattava talkki, vaan ihoa pehmentävä, "hemmottelutomu". Useita makuja, joita tekee mieli makustella huulilla. Tuoksut tai maut eivät kuitenkaan ole liian voimakkaita tai parfyyminomaisia.


KamaSutra hunajapuuterit ovat riittoisia ja pieni määrä kerrallaan riittää. Tarkoitus ei ole "pölyttää" :)
Ei silti huolta vaikka talkkia joutuisi vaatteille tai lakanoille, se ei sotke eikä tahmaa vaan on helppo putsata pois.

Hunajapuuterit ovat saaneet uudet, kätevämmät pakkaukset!

Muovinen rasia ei pudotessaankaan lommoudu ja kierrettävä kansi on siisti avata, ilman "pöllähdystä". Mukana edelleen tuuhea tupsutin.

Lisäksi saatavilla uutusmaut hedelmäinen mango, sokerinen vanilla creme ja aurinkorannalle ajatukset vievä kookos-ananas! Myös vanhat suosikit kuusama, vadelma ja mansikka saatavilla sekä myymälästä että verkkokaupasta.

Mielihyväkutsut naisille

Mikäli haluatte kuulla lisää tästä ja muista ihanista mielihyvätuotteista, oivallinen tapa tutustua myymäläämme ja tuotteisiimme, ovat mielihyväkutsut! Maukaste (ent. Adam&Eve) on mielihyväkutsujen asiantuntija jo vuodesta 2002 - emmekä ole kertaakaan peruneet, siitä olemme ylpeitä!
Meillä esittelijänä on aina asiantunteva naismyyjä, tuotteet saa mukaan heti eikä tarvitse odotella postitusta. Kutsuja ja tuote-esittelyjä varten myymälässämme on intiimi kutsuhuone, johon mahtuu istumaan pieni tai vähän isompikin naisporukka. Valitsemme aina esiteltävät tuotteet ryhmän mukaan laajasta valikoimastamme. Mukaan omat tarjoilut ja rentoa mieltä! Kutsuillamme ei ole ostopakkoa, vaan aina voi varata kivan illanvieton ystävien kesken ilman painetta ostoksista tai emännöimisestä. Me huolehdimme kaikesta puolestanne.

Kesän polttariporukat huom!
Tulossa on myös Maukasteen polttareiden pikarasti! Teille, jotka kaipaatte pientä piipahdusta mielihyvämyymälään. Pysy kuulolla, julkistamme aivan uudenlaisen konseptimme aivan tuota pikaa!

Kaikkia ryhmiä palvelemme ennakkovarauksella - joko puhelimitse (03) 2128289 tai paikan päällä myymälässämme Tampereen keskustassa!

Ollaan kuulolla!
Kesää odotellessa!




perjantai 21. huhtikuuta 2017

Lylou ~ tuotteet jälleen saatavilla

Asiakkaidemme suuresti kehumat Lylou - tuotteet löytyvät jälleen valikoimista. Paljon odotettuja liukuvoiteita, aloe veraa ja panthenolia sisältävää vesipohjaista sekä etenkin E-vitamiinia ja aloe veraa sisältävää silikonipohjaista, löytyy jälleen sekä myymälän hyllystä, että verkkokaupasta. Kaikissa Lylou-tuotteissamme kätevät pumppupullot, joista hierontaöljyjä ja liukasteita on siisti annostella. Kauniit pakkaukset eivät herätä huomiota ja tuotteiden korkea laatu ja ihoystävällisuus ovat saaneet paljon kehuja etenkin naisilta!

Erityisesti toivottu ja paljon kysytty...

LYLOY ~ ORGASMIVOIDE ~ Viilentävä TAI lämmittävä

Lylou "orgasmivoide" on stimulaatiovoide naiselle entistä voimakkaampien tuntemusten aikaansaamiseksi. Lylou stimulaatiovoiteet ovat vesipohjaisia ja siten sopivat myös erilaisten lelujen kanssa käytettäväksi.

Useimmat markkinoilla olevissa ja mainostetuissa orgasmivoiteissa vaikuttavana aineena on mentholi. Tämä aikaansaa sen, että voiteet ovat yleensä ensin viilentävän tuntoisia ja sen jälkeen kuumottavia - tai usein myös suorastaan polttavat intiimialueilla, mikä ei ole monelle naiselle mieluinen tunne. Lisäksi runsaasti metholia sisältävät voiteet kuivattavat herkkiä limakalvoja ja saattavat tehdä käyttökokemuksesta epämukavan, jopa kivuliaan.

Lyloun stimulaatiovoiteista löytyy sekä viilentävä, että lämmittävä vaihtoehto.

Molempien ainesosat on valittu tarkoin. Ne ovat ihoa hoitavia ja luonnonmukaisia, kuten luonnon lakritsijuuriuute, viiniköynnöksen luonnollinen uute, bisabololi ja panthenoli. Viilentävä voide sisältää pienen määrän mentholia, mutta vain vähän, vaikuttavana aineena luonnonmukainen minttu.

Lyloyn orgasmivoiteet kuten muutkin kosmetiikkatuotteet on valmistettu Saksassa. Dermatologisesti testattu. Tuote säilyy avauksesta 12kk ja on helppo annostella pumppu"asettimella". Pieni tippa klitorikseen riittää. Voide hierotaan kevyesti joko sormin tai vaikkapa klitoriskiihottimella. Ei maistu juurikaan, joten sopii myös suuseksiin.


Kumpi sitten toimii paremmin, viilentävä vai lämmittävä?
Me naiset olemme yksilöitä ja siksi vaihtoehtojakin täytyy olla! Kokeile vaikka molemmat! Suurimmalle osalle, molemmat toimivat, mutta toinen nousee lemppariksi. Ja joskus keskelle kylmää juhannusta on kiva saada lämpöä, toisinaan kuuma elokuun helle vaatii viilennystä!

Lyloy Orgasmivoide myymälästä Tampereelta tai verkkokaupastamme 19,90€/kpl.



Lylou ~ Silikonipohjainen liukuvoide 22,90€. Lyloy ~ Vesipohjainen liukuvoide 18,90€. Kivijalkamyymälästä tai verkkokaupasta! Sekä ihanat hierontaöljyt vaniljainen Cairo ja lakritsinen tai jopa mohitomainen Tokio 19,90€ / pullo. Öljyissä pohjana hoitava arganöljy ja nyamplung-öljy. Kaikissa kätevät ja kauniit pumppupullot.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

KUUKAUDEN TUOTE ~ Oil of Love Vartalomaukaste

Ennen kuin kesä alkaa varsinaisesti lämmittää, jotain maukasta ja mukavaa...

Huhtikuun kuukauden tuote
KamaSutra Oil of Love ~ VARTALOMAUKASTE


Oil of Love on öljy vain nimeltään, ja tuote, jonka käyttötarkoitus ja olemus sekoittuu monesti ihmisten puheessa ja erilaisia nettitekstejä lukiessa. "Vesipohjainen, lämmittävä, maistuva, hierontaöljy" - näillä sanoin Oil of Lovea yleensä kuvaillaan. Mutta koska kyseessä ei ole öljy (minkä kertoo jo sekin, että tuote on vesipohjainen) se ei myöskään ole sinänsä hierontaöljy siinä mielessä kun ajattelemme, että koko iho sivellään öljyllä ja hierotaan isosti. Oil of Lovea ei voi verrata oikeaan ja kunnolliseen hierontaöljyyn (vaikkapa KamaSutran aromaterapiaöljyihin tai Lyloun hierontaöljyihin) sillä se ei liu'u iholla öljyn tavoin. 

Oil of Love on enemmänkin romanttinen ja sensuelli vartalomaukaste. 

Tuotetta voi sivellä herkkiin kohtiin; kokeile vaikkapa hieroa kumppanisi nännejä, niskaa, alavatsaa, nivusia...
Hierottaessa Oil of Love lämpenee ja tuntuu aavistuksen kuumottavalta. Voit lisätä lämmön hehkua puhaltamalla kevyesti hierottuun kohtaan. Ja toisin kuin öljyt, jotka eivät maistu millekään, Oil of Love maistuu! Se on siis suukoteltavissa pois! Makeat tuoksut ja maut kutsuvat herkutteluun.

Parhaimmillaan Oil of Love on pieninä annoksina herkissä kohdissa ja suukoteltuna pois. Voit ikään kuin piirtää sensuellia, romanttista karttaa rakkaasi vartalolla...

Koska Oil of Love on vesipohjainen, sen voi pestä pois tai pyyhkiä pyyhkeellä tai paperilla iholta, eikä se jätä tahmaista tunnetta. Kuten muutkin KamaSutran tuotteet, myös Oil of Love on hypoallergeeninen ja dermatologisesti testattu. Voidaan käyttää kondomin kanssa, vaikka emme suosisttele sisäisesti - Oil of Love on maukaste, ei liukaste. 


Kuten muissakin tuotteissa KamaSutra uusii etikettejä ja pakkauksia, vanhoilla purkeilla saatavilla vielä muutamia tuoksuja/makuja tarjoushintaan 15€ / kpl tai 30€ / 3kpl. 
Uudet paketit ja uudet maut 19,90€ /kpl. 
Tuote säilyy avauksesta 24kk.  

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vesi vai silikoni?

Liukuvoiteen käyttäminen ei ole ikä eikä sukupuolikysymys. Se ei myöskään todellakaan tarkoita, että jossain olisi jotain vikaa. Limakalvojen kostuminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat monet tekijät; jännittäminen, lääkitys, kuukautiskierto, stressi ja juurikin se tosiasia, että me olemme erilaisia - toiset ovat märkiä jo haitaksi asti ja toiset eivät liukastu tarpeeksi vaikka kuinka pää sanoo, että nyt panettaa.

Hyvä liukuvoide kuuluu seksiin ja on nimenomaan mielihyvää lisäävä tekijä.
Vaikka oma kosteus riittäisikin, liukuvoiteen käyttö esimerkiksi esileikissä tekee kosteuksesta miellyttävän, ehkäisee mikrohaavaumia ja seksin yhteydessä hoitaa ja voitelee limakalvot kuin huulirasva huulet. Anaaliseksissä liukuvoiteen käyttö on ehdotonta, jotta vältetään hankaumat, hiertymät ja epämukavat kokemukset. Samoin hieromasauvojen kanssa liukuvoide on erittäin suositeltavaa, sillä niiden pinnasta liukkautta ei erity, toisin kuin peniksestä. Myös kondomit ovat lähes aina liukastettuja, joten siinä kohtaa kun kondominkäytöstä luovutaan, kannattaa kaivaa lisäliukastetta esille. Liukaste ei ole ehkäisyväline, joten lapsenhankintapuuhissakin saa lotrata.


Mikä sitten olisi hyvä liukuvoide?

Vaihtoehtoja on paljon ja kokeilemalla löytää itselleen mieluisan. Fakta on kuitenkin, että nimenomaan intiimialueen liukasteeksi suunniteltu tuote on parempi kuin ruokakaapistä löytyvät voit ja margariinit. Myöskään ihon pinnalle tarkoitetut rasvat ja voiteet eivät yleensä sovellu intiimialueille. Toki nekin ovat parempi kuin ei mitään, mutta niiden pH on usein emättimelle väärä ja liukastavat ominaisuudet olemattomat. Pahimmillaan vääränlaisen voiteen käyttö aiheuttaa entistä enemmän hankausta, ihoärsytystä, allergisen reaktion tai jopa tulehduksen.

Kaksi yhdessä - hierontaan ja liukasteeksi - tuotteet ovat helppoja, mutta valitettavasti harvoin kumpaankaan tarkoitukseensa kovin loistavia. Jos haluatte satsata hyvään hierontaöljyyn ja loistavaan liukkauteen, ne tulevat erillisissä purkeissa.

Liukuvoiteet jaotellaan kahteen pääryhmään: vesipohjaiset ja silikonipohjaiset.

Olemassa on myös erilaisia öljyjä, joita voi käyttää liukasteena, mutta etenkään lelujen kanssa emme niitä suosittele, sillä huonoista materiaaleista öljy liuottaa myrkkyjä ja parempien, kuten 100% silikonin, pinnan se puolestaan pilaa.


VESIPOHJAINEN

+ Paljon koostumukseltaan erilaisia; paksumpia, ohuempia, maistuvia, mauttomia, lämmittäviä, viilentäviä...
- Huono vesipohjainen liukaste voi tuntua tahmaiselta ja viedä jopa liukkautta pois
+ Hyvä vesipohjainen liukuvoide on ihoa ja limakalvoja hoitavaa, pitkäkestoista, eikä jätä tahmaista tunnetta
+ Sopii kaikkien seksilelujen kanssa
+ Helppo pestä pois (lelut, lattia, lakanat, iho tarvittaessa)

SILIKONIPOHJAINEN

+ Todella pitkäkestoinen, ei imeydy
- Vaikeampi pestä pois
+ Liukastaa ihon pinnan ja muodostaa suojaavan kalvon 
+ erinomainen anaaliseksissä
+ Sopii myös hierontaan
- Liukas lattialle joutuessaan
- Ei sovellu kaikkien lelujen (kuten silikonisten) kanssa käytettäväksi 

Kaikki myymämme liukuvoiteet käyvät kondomin kanssa!
Muistathan, että jokaisen iho on uniikki, etsimällä myös liukuvoiteista löytää suosikkinsa. 



torstai 1. joulukuuta 2016

KUUKAUDEN TUOTE ~ KamaSutra BodySouffle Vartalovanukas

Jouluun kuuluvat ihanat tuoksut ja maut ja siksi itseoikeutetusti...

JOULUKUUN KUUKAUDEN TUOTE:
KamaSutra BODY SOUFFLÉ ~ VARTALOVANUKAS

KamaSutran Body Soufflé on kuin vanukasta ihollasi, tästä suomennos vartalovanukas! Soufflé on periaatteessa kosteusvoidetta. Se levittyy iholle pehmeästi ja sen avulla voit hieroa itseä tai kumppania. Vartalolla voide ei tunnu rasvaiselta, vaan kevyeltä ja herkulliselta; body soufflén paras puoli on nimittäin hurmaavat tuoksut, makua unohtamatta!


Tavallinen kosteusvoide maistuu yleensä pahalta, mutta hierottuasi KamaSutran souffle-voidetta, rakkaasi voi suukotella sinua miten paljon tahtoo, sillä voide jättää iholle hurmaavan maun. Soufflé on vesipohjainen, joten se imeytyy ihoon hierontaöljyä nopeammin, mutta pystyt silti myös hieromaan sen avulla. Tuote ei sotke eikä tahmaa. Eikä värjää - vaikka suklaavanukas näyttää ensiksi iholla itseruskettavalta, väri imeytyy nopeasti ei tartu vaatteisiin.

Suklaa Creme Brulee on kuin jälkiruoka ihollasi, mutta ilman kaloreita. Jo pelkästään tuoksu saa kuolan valumaan suupielistä. (Erinomainen tapa myös joulun jälkeen vierottautua konvehdeista!).
French Vanilla Creme puolestaan on ihan aito ranskalainen vanilja juuri niin kuin se Pariisin pikkuleipomoissa tuoksuu ja maistuu. Tee herkullinen matka rakkaasi iholle ja nauti pehmeästä vaniljasta huulillasi...

Jouluiset maut suklainen Chocolate Creme Brulée ja vaniljainen French Vanilla Creme saatavilla "joulunauhoilla" tarjoushintaan 15€/kpl. 
Reilu purkkikoko 200ml, joten voidetta riittää pitkään. Säilyy avauksesta 12kk.

tiistai 1. marraskuuta 2016

KUUKAUDEN TUOTE ~ Lasinen paratiisikäärme

Marraskuu on Adam&Eve:ssä lasikuu. Myymälästä löytyy nyt paljon toivottuja lasisia hieromasauvoja. Ekologisuutensa ja hygieenisyytensä ansiosta lasi on loistava materiaali intiimileluille. Moottoriosia lasisauvoissa ei toki ole - mutta eiväthän kaikki värinää kaipaakaan.

KUUKAUDEN TUOTE:

LASIDILDO ~ PARATIISIKÄÄRME

Paratiisikäärme käsinpuhallettua lasia on todellakin dildojen aatelia! Lasi itsessään on sensuelli, kaunis materiaali, joka on kaiken lisäksi paitsi hygieeninen ja allergiaturvallinen, myös ekologinen; lasi on kestävä ja kierrätettävä materiaali. Mutta koska siinä ei ole akkuja, paristoja tai rikkoontuvia elektroniikkaosia, se on kestävä ystävä vuodesta toiseen - jopa sukupolvesta toiseen.
Lasinen hieromasauva on täysin vedenkestävä ja siten myös helposti puhdistettavissa. Lasi ei myöskään ole materiaalina kriittinen liukasteen suhteen kuten pehmeämmät kumi- ja muoviseokset, joten halutessasi sen kanssa voi käyttää myös muita kuin vesipohjaisia liukasteita kuten uutta, hamppuöljyä sisältävää Liquid Sex Hemp Boost -lisäarvoliukuvoidetta.


Lasi on tuntumaltaan täysin omanlaisensa materiaali. Sillä on faninsa kuten vaikkapa nahalla tai PVC:llä. Lasisen Paratiisikäärmeen voi halutessaan lämmittää vesihauteessa tai vaikkapa viilentää jääkaapissa tai pakastimessa. Voit käyttää sitä koko kehon hierontaan, kummin päin vain, ja antaa pintanystyröiden hieroa hurmaavasti. Yksin tai yhdessä kumppanin kanssa!
Mukana saat samettisen säilytyspussukan, jossa lasinen ihanuus pysyy suojassa.
Lasisen käärmesauvan löydät sekä myymälästämme Tampereelta että nettikaupasta (39,90€).

YHTEISTARJOUS

Lanseerasimme Adam&Eve:n oman "EKOPACK"-setin. Pakettiin kuuluu Paratiisikäärme - lasidildo ja Liquid Sex -lisäarvoliukuvoide (intiimiliukaste, joka tuo jotain lisää perusseksiin!) joko hamppuöljyä sisältävä ihoa hoitava ja superliukas Hemp Boost tai seksuaalista viriliteettiä nostattavaa perinteisen kiinalaisen lääketieteen tunnustamaa ginsengiä sisältävä Ginseng Boost. Liukasteet yksittäin 16,90€.
Yhteishintaan nämä 49,90€! 
Kivijalkamyymälässä ja verkkokaupassa. Voimassa toistaiseksi.



Lisäksi kuukauden tuotetarjouksen kunniaksi marraskuussa paketin ostajalle testiin myös ESP-Sense -kondomi. Sense-kondomit ovat miellyttävän ohuita, vegaanisia, lateksikondomeja, joissa liukasteena luonnollisemman tuntuinen ja hoitava kookosöljy.


lauantai 1. lokakuuta 2016

KUUKAUDEN TUOTE ~ Hierontaöljykynttilä

Syksyn kunniaksi aloitamme uuden blogiperinteen ja esittelemme joka kuukauden alussa yhden juuri kyseiseen ajankohtaan sopivan kuukauden tuotteen.

Hämärtyvän lokakuun kuukauden tuote...

HIERONTAÖLJYKYNTTILÄ

Hierontaöljykynttilää kuulee kutsuttavan hierontakynttiläksi tai tuoksukynttiläksi, mutta kumpikaan noista ei tee oikeutta loistavalle tuotteelle. Kynttilällä itsellään ei hierota, vaan kynttilä sulaa palaessaan ihoa hoitavaksi, lämpimäksi (ei kuumaksi!) hierontaöljyksi, jonka voi kaataa kumppanin iholle sensuellia hierontaa varten. Kynttilä ei myöskään palaessaan juurikaan tuoksu, joten tuoksukynttilöiden mahdollisesti aiheuttamaa hengenahdistusta ei tarvitse pelätä. Hierontaöljykynttilän tuoksu aukeaa vasta kun se levitetään iholle. Tuoksuvaihtoehtoja on runsaasti, mutta kaikki ovat suhteellisen mietoja (kylmänä kynttilä on voimakkaimman tuoksuinen, joten "tuoreeltaan" sen nuuhkiminen ei kerro totuutta lopullisesta, nautinnollisesta tuoksusta). Kynttilän tuoksu ei myöskään maistu, eikä siten "hyppää" suuhun.


Käyttö: Hieman valmistajasta riippuen, kynttilän kannattaa antaa palaa noin 10-20 minuuttia, minkä jälkeen sulaa öljyä on riittävästi. Osassa kynttilöistä on kaatonokka, osassa hauska lusikka. Yhtä kaikki, kynttilästä muodostunut hierontaöljy on turvallista kaataa ja levittää iholle - kunhan muistaa puhaltaa liekin ensin sammuksiin!
Kun muistaa sammuttaa kynttilän hierontahetken ajaksi, riittää tuotteesta moneen rentoutushetkeen. Kynttilöiden paloaika on merkistä ja kynttilän koosta riippuen kymmenestä viiteenkymmeneen tuntiin!

Hierontaöljy on iholla miellyttävän liukasta, eikä sotke tai tahmaa. Useimmissa on myös lisättynä esimerkiksi ihoa hoitavaa aloe veraa, e-vitamiinia, jojobaöljyä jne. Öljyä ei siis tarvitse (eikä kannata!) pestä iholta pois.

Adam&Eve:n valikoimiin hierontaöljykynttilät ovat kuuluneet jo useamman vuoden ajan ja aina erityisesti syksyisin ne ovat myös naistenkutsujen myydyimpiä tuotteita. Myös erinomainen lahjaidea!

Mikä sen ihanampaa pimenevään, kylmenevään vuoteen kuin yhdistelmä valoa ja lämpöä ja rentoutusta ja aikaa kumppanin kanssa...



Myymälästämme löydät ison erän hierontaöljykynttilöitä tarjoushintaan 15€ kappale. (ovh 17,90 -24,90€) Toki näissä kuten muissakin aletuotteissa pätee ota 3, maksa 2. Joten kaverille kanssa!
Tarjous koskee valittuja merkkejä (LELO, Loveness, Bswish; KamaSutra) ja tarjous on voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää.
 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Miesten lelut, osa 1

Me olemme Adam&Evessä naisia ja oma lehmä ojassa siinä mielessä, että myymme lähestulkoon pelkästään seksivälineitä naisille; on vibraattoria, klitoriskiihotinta, perhosta, pupua, delfiiniä...Toki suurin osa välineistä sopii loistavasti yhdessä käytettäväksi myös miehen kanssa, ja esimerkiksi vibrallinen penisrengas klitoriskiihottimella yleensä vaatii toimiakseen täydellisesti - no, sen peniksen!

Talven mittaan meiltä on kuitenkin yhä enemmän kysytty miesten välineitä.
Nyt ei puhuta siis mistään puhallettavista lampaista tai töröhuulinukeista, vaan oikeasti toimivista, turvallisista, laadukkaista miehen herkkien paikkojen kiihottamiseen tarkoitetuista tuotteista.

Leikkisästi voisi toki heittää, että miehen paras väline on toimiva nainen!
Mutta vitsit sikseen :)

Muutama sana eturauhaskiihottimista

Peräaukko on hermotukseltaan sukuelinten kaltainen ja peräaukkoa ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukuelimiin. Tämä tekee siitä erittäin erogeenisen alueen. Pepputapit, -kuulat ja vastaavat ovat useimmiten unisex-malleja, eli sopivat sukupuolesta riippumatta.Tärkeää peppuasioissa on huolehtia hygieniasta ja riittävästä liukkaudesta!
 
Nykyisin on myös saatavilla erityisesti miehen anatomialle suunniteltuja välineitä, moottorilla ja ilman, joiden tarkoitus on hieroa miehen herkkiä alueita: välilihaa ja etenkin eturauhasta.

Miehellä prostatan eli eturauhasen alueella on runsaasti tuntoherkkiä hermopäätteitä (vrt. naisen G-piste). Eturauhasen, välilihan ja kivesten alueen hermopäätteiden stimulointi voi auttaa miestä saamaan ennen kokemattoman voimakkaita orgasmeja. Eturauhanen sijaitsee lantion keskellä, välilihan yläpuolella (ks. kuva alla). Mikäli eturauhasta tunnustellaan peräaukon kautta, sen pitäisi tuntua muutaman sentin syvyydellä etuseinässä vatsan puolella pienenä kohoumana.


Monia hieromasauvoja voi käyttää myös anaalipuolelle, mutta nykyisin myytävissä "miesten malleissa" muotoilu on suunniteltu toimimaan nimenomaan miehille, turvallisesti ja miellyttävästi. Me Adam&Evessä olemme valinneet myyntiin tarkkaan muutaman vibrallisen mallin. Yleisesti ottaen samat värinät, jotka toimivat naiselle, eivät toimi miehelle. Me kun emme ole samasta puusta veistettyjä!
Peräaukon kautta kiihottamiseen eivät sovi liian voimakkaat vibrat (toki herkkyyksissa on ihmiskohtaisia eroja, mutta puhutaan nyt vaikka vasta-alkajista, tai perusherkkä-heikeistä). Liian järeä värinä saa aikaan epämukavia tuntemuksia suolistossa, vatsassa ja jopa selässä, eikä nautinnon kokemiseen vaadittava rentous taatusti onnistu.
Esimerkiksi Rocks-Off -eturauhaskiihottimissa vibran voimakkuus ja teho ei tule suuresta voimasta vaan täydellisestä taajuudesta! Näissä malleissa myös moottorin saa irti, jolloin sauvan sisälle saa oman tai kumppanin sormen ja näin ollen välinettä voi kontrolloida toisella tapaa.

Monelle miehelle peräaukko on edelleen EXIT ONLY. Ja se sallittakoon. Kenenkään ei koskaan tulisi kokeilla mitään, mitä ei itse tahdo. Sen verran kuitenkin sanottakoon, että toisin kuin moni heteromies olettaa, eturauhaskiihottimia eivät osta pelkästään homoseksuaalit, vaan niistä on tullut osa usean heteropariskunnan seksielämää. Onhan se eräänlainen tasa-arvovibraattori: jos naisella on oma, niin miksei miehelläkin!

Vibrattomat mallit ovat edullisempia, joten niillä voi hyvin aloittaa. Malleja ja kokoja on paljon. Toki niiden kanssa eturauhasen hieronta vaatii omatoimisuutta - mikä toisaalta on auttanut monia miehiä löytämään lantionpohjan lihakset!

LELOn spesiaali on eturauhaskiihottin langattomalla
kaukosäätimellä
(joka on muuten sama kuin suosikkimallissa,
LELO TIANIssa...vinkvink!)
Materiaaleista suosittelemme hygieenistä ja allergiaturvallista silikonia. Mutta muistathan, että silikonisten välineiden kanssa parhaiten yhteispelittää vesipohjainen liukaste! Eikä liukasteen kanssa näissä leikeissä sovi säästellä.

Miesten lelujen läpikäynti jatkuu osiossa 2, tiedossa asiaa muista miesten välineistä...

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 21: Kolme yötä jouluun on...


Kolme yötä jouluun on...
Eli aika lähellä ollaan!!!

Pyhitämme sunnuntait lepäilyille ja omille jouluvalmisteluille, mutta maanantaina ja tiistaina ennättää vielä viimehetken lahjoja hankkia. Lahjahan voi olla ystävälle, tuttavalle, rakkaalle - tai vaikkapa itselle!

Tai mikä sen ihanampaa kuin nauttia joulun tunnelmallisista illoista ja toisistanne.

(Joulu)stressin karkoittamiseen suosittelemme esimerkiksi KamaSutran Sweet Almond - hierontaöljyä, jonka tuoksu on suunniteltu rauhoittamaan kiireistä mieltä. Lisäksi sen kosteuttavat ja ihoa hoitavat ainesosat, kuten e-vitamiini, rauhoittavat myös stressistä kuivuvaa ja kärsivää ihoa. Tai miten olisi Soaring Spirit; virkistävä ja energisoiva piristyspommi vaikkapa hitaastikäynnistyvään pikkujoulunjälkeiseen aamuun :) KamaSutran hierontaöljyt 19,90€.
Tervetuloa nuuhkimaan ja ihastumaan!

Jouluaattona 24. päivä olemme jo nauttimassa joulurauhasta, joten teethän ostoksesi ajoissa.
Myöskään nettitilaukset eivät kulje joulun pyhinä.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 12: Hierontaöljykynttilät

Hierontaöljykynttilässä yhdistyy kaikki, mikä kuuluu talveen ja jouluun: valo, lämpö ja toisen ihmisen kosketus!

Hierontaöljykynttilät palavat tuoksuttomasti, joten soveltuvat myös tuoksuherkille. Kynttilän tuoksu vapautuu sulaessaan öljyksi ja voimistuu iholla, olematta kuitenkaan liian voimakas, sillä tuoksut eivät ärsytä nielua. Sulaneen hierontaöljyn voit kaataa rakkaasi iholle. Öljy on suoraan kynttilästä miellyttävän lämmittävää, mutta ei polta. Öljyt ovat iholla kosteuttavia ja imeytyvät hierottaessa, eivät sotke eivätkä tahmaa. Monet kynttilöistä sisältävät ihoa hoitavia ainesosia kuten E-vitamiinia, jojobaöljyä, aloe veraa ja sheavoita.

Anna kynttilän palaa tovi (noin 10-15 minuuttia) ja kaada sitten sopiva määrä käsiisi hierontaa varten, tai suoraan kumppanin iholle. Muista sammuttaa kynttilä käytön jälkeen - turvallisempaa ja riittoisampaa!

Valitse suosikkituoksusi: mausteista, makeaa, hedelmäistä, herkullista...