perjantai 30. joulukuuta 2016

Värikästä vuodenvaihdetta!

Vuoden 2016 viimeiset päivät kuluvat kohti loppuaan ja myös me valmistaudumme vastaanottamaan uuden uutukaisen vuoden haasteineen!

Toivottavasti vuosi 2017 sisältää paljon ilon ja onnen hetkiä, haasteiden voittamista, uuden kokemista, naurua, yhdessäoloa, rakkautta, romantiikkaa, ja työrintamalla hienoja asiakaskohtaamisia, entistäkin enemmän naistenkutsuja, kouluttautumista, uusia tuotelöytöjä, ja ennen kaikkea toivomme, että ihmiset edelleen osaisivat arvostaa palvelua paikallisessa kivijalkamyymälässä - ettei osoitteeksemme koskaan muutu vain ja ainoastaan www.postilokero.

Kiitos Teille kaikille, toivottavasti nähdään myös ensi vuonna!


Uudenvuodenaattona, lauantaina 31.12. palvelemme 10-> ainakin kello 14 asti, tai niin pitkään kuin asiakkaita riittää. Sunnuntaina 1.1. myymälä suljettu.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Jouluviikon pidennetyt aukiolot

Jouluviikolla palvelemme asiakkaiden toivomuksesta pidennetyin aukioloin tiistaista perjantaihin, jotta kaikki ennättävät rauhassa jouluostoksille. Suosittelemme silti hankkimaan lahjat ystäville, rakkaalle ja itselle hyvissa ajoin, jotta iloinen joulumieli säilyy. Ostoksille kannattaa hyvän mielen lisäksi ottaa mukaan roimasti rentoa asennetta ja parkkimittariin kolikoita.

Paketoimme lahjaostokset tarvittaessa ja palvelemme kaikki asiakkaat tasapuolisesti. Joskus ruuhkaa saattaa syntyä, mutta sen varalle suklaatarjoilu pelaa :)

Sovitusta vaativia asuja kuten korsetteja emme myy joulunakaan ilman sovitusta. Korsettia halajavalle oivallinen lahjaidea onkin lahjakortti: 17.12. asti voimassa olevan tarjouksen myötä 100€ lahjakortin ostaja saa lahjakortille arvoa 110€ ja lisäksi pienen ekstralahjan - koska monesti naisten mielestä pelkkä lahjakortti on yleensä tylsä lahja, niin kouriintuntuvampaa on mukaan valittavissa joko maistuva vartalomaukaste tai tehokas "taskuraketti" -minivibra (molempien arvo 19,90€).



Jouluviikon aukiolot:




Tiesithän, että palvelemme aina myös sopimuksen ja mahdollisuuksien mukaan myös hieman aukiolojamme aiemmin tai olla auki pidempään - soita ja kysy lisää mikäli normaalit aukiolomme eivät sovi omaan aukatauluunne!
 


Aattona nautiskelemme jo ansaitusti joulurauhasta. Toivottavasti myös te!
Rauhallista ja rakkauden, ilon, onnen ja läheisyyden täyttämää joulunaikaa!

Hyvää joulua toivottaa myös karvainen kiireapurimme!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulun tuoksut ja maut

Tärkeä osa joulun tunnelmaa ovat erilaiset lämpimät tuoksut ja maut.
Olemme koonneet Adam&Even oman joulun tuoksut ja maut -listan, josta löydät vaikkapa vinkkejä omiin, privaatteihin pikkujouluihin, pukinkonttiin tai välipäivien riemuksi.
Tuotteet ovat riittoisia ja oikein säilytettyinä säilyvät avauksesta 6-36kk.

KamaSutra Body Souffle ~ Vartalovanukkaat

Kamasutran ihanat soufflet ovat kuin vanukasta ihollasi. KamaSutran kosteusvoiteen "taika" on hurmaava tuoksu ja etenkin maku, joka suorastaan huutaa suukottelemaan ympäri kehoa! Voide on vesipohjaista, eikä se sotke eikä tahmaa. Sopii myös kevyeen hierontaan, mutta imeytyy nopeasti ihoon jättäen ihon pinnan pehmeäksi, tuoksuvaksi ja maistuvaksi.
Ihanat herkkumaut suklaa creme brulee (väristään huolimatta ei värjää!), ranskalainen vanilja ja kesäisen raikas mansikka.
Saatavilla myös viilentävä minttuvoide, joka sopii mukaan jouluiselle etelänlomalle - sen viileys nimittäin helpottaa auringonpolttamia, kuumassa turvonneita jalkoja ja muutenkin raikastaa ihoa.

KamaSutra Body Souffle - suklaa tai vanilja myös joulutarjouksessamme!

KamaSutra Oil of Love ~ Vartalomaukasteet

Oil of Love ei ole varsinaisesti hierontaöljy eikä liukaste - me Adam&Evessä kutsumme tuotetta maukasteeksi!
Oil of Love on vesipohjainen, lämmittävä iho"öljy" jonka voit kevyesti hieroa rakkaasi herkkiin paikkoihin kuten niskan taakse, nänneihin, nivusiin... Tuote lämmittää hierottaessa ja lämpövaikutus voimistuu entisestään jos hennosti puhallat sen päälle. Makeat maut, joten rakkausmaukasteen voit huoletta suukotella pois iholta. Pyyhkiytyy myös paperilla tai pyyhkeellä eikä jää tahmeaksi.


 Oil of Love vain ulkoiseen käyttöön (saa maistella, mutta ei liukasteeksi!). Intiimialueille maukasteeksi suosittelemme seuraavaa...

Wet Suff Salted Caramel ~ Kinuskiliukuvoide

Wet Stuff - merkin uusin huippuliukaste on vienyt myymälässämme naistenkutsuilla sydämet ja kielet mennessään! Uskomattoman herkullinen suolaisen kinuskin maku, mutta liukuvoide on väritön, tahmaamaton, vesipohjainen ja koostumukseltaan oikeasti liukas, toisin kuin monet sokeriset makuliukasteet.

Saamamme asiakaspalautteen perusteella toimii myös oikeasti liukasteena - mitä ei suurimmasta osasta makuliukkareita voi sanoa!

Liquid Sex Pheromone Boost ~ Inkiväärivoide

Tässä tuote, jonka tuoksusta valtaosa asiakkaistamme saa mieleensä joulun! Kestosuosikki jo yli vuosikymmenen ajan!
Lämmin inkiväärin tuoksu, kevyesti iholle levittyvässä voiteessa, joka sopii kaikenlaiseen joulukivaan - liukasteeksi ja kevyeen hierontaan.




Nämä ja paljon muuta tuoksuvaa ja maistuvaa löydät kivijalkamyymälästämme Näsilinnankadulta Tampereelta sekä palvelevasta verkkokaupasta!
Myymälässämme lähes kaikista tuotteista on olemassa testerit, joten öljyjä ja voiteita pääsee nuuhkimaan ennen ostopäätöstä. Etenkin vesipohjaisissa tuotteissa tuoksuun vaikuttaa jokaisen yksilöllinen ihon pH ja lisäksi tuoksussa saattaa olla muistoja ja merkityksiä, joita kukaan muu ei pysty tietämään. Hyvät tuoksumuistot kannattaa toki valjastaa rentoutumishetkiin ja hyödyntää monella tapaa.

Jouluviikolla palvelemme pidennetyin aukioloin, jotta kaikki ennättävät varmasti ostoksille!
Kaikkien hyvän mielen takaamiseksi, varaathan riittävästi parkkiaikaa ja rentoa asennetta. Paketoimme lahjat asiakkaan toivomuksesta ja palvelemme kaikki tasapuolisesti. Joskus ruuhkaa saattaa syntyä, mutta sen varalle suklaatarjoilu pelaa :)

Tiesithän, että palvelemme aina myös sopimuksen ja mahdollisuuksien mukaan (yksityistilaisuudet ja koulutukset pidämme aina myymälän muilta asiakkailta kiinni), voimme näin sovittaessa avata hieman aiemmin tai sulkea myöhemmin - soita ja kysy lisää mikäli normaalit aukiolomme eivät sovi omaan aukatauluunne!
 
Aattona olemme jo nauttimassa joulun rauhasta - toivottavasti myös te! :)
Adam&Eve suljettuna 24.-26.12. 
Seuraa ilmoitteluamme jouluviikon pidennetyistä aukioloista! 

 

torstai 1. joulukuuta 2016

KUUKAUDEN TUOTE ~ KamaSutra BodySouffle Vartalovanukas

Jouluun kuuluvat ihanat tuoksut ja maut ja siksi itseoikeutetusti...

JOULUKUUN KUUKAUDEN TUOTE:
KamaSutra BODY SOUFFLÉ ~ VARTALOVANUKAS

KamaSutran Body Soufflé on kuin vanukasta ihollasi, tästä suomennos vartalovanukas! Soufflé on periaatteessa kosteusvoidetta. Se levittyy iholle pehmeästi ja sen avulla voit hieroa itseä tai kumppania. Vartalolla voide ei tunnu rasvaiselta, vaan kevyeltä ja herkulliselta; body soufflén paras puoli on nimittäin hurmaavat tuoksut, makua unohtamatta!


Tavallinen kosteusvoide maistuu yleensä pahalta, mutta hierottuasi KamaSutran souffle-voidetta, rakkaasi voi suukotella sinua miten paljon tahtoo, sillä voide jättää iholle hurmaavan maun. Soufflé on vesipohjainen, joten se imeytyy ihoon hierontaöljyä nopeammin, mutta pystyt silti myös hieromaan sen avulla. Tuote ei sotke eikä tahmaa. Eikä värjää - vaikka suklaavanukas näyttää ensiksi iholla itseruskettavalta, väri imeytyy nopeasti ei tartu vaatteisiin.

Suklaa Creme Brulee on kuin jälkiruoka ihollasi, mutta ilman kaloreita. Jo pelkästään tuoksu saa kuolan valumaan suupielistä. (Erinomainen tapa myös joulun jälkeen vierottautua konvehdeista!).
French Vanilla Creme puolestaan on ihan aito ranskalainen vanilja juuri niin kuin se Pariisin pikkuleipomoissa tuoksuu ja maistuu. Tee herkullinen matka rakkaasi iholle ja nauti pehmeästä vaniljasta huulillasi...

Jouluiset maut suklainen Chocolate Creme Brulée ja vaniljainen French Vanilla Creme saatavilla "joulunauhoilla" tarjoushintaan 15€/kpl. 
Reilu purkkikoko 200ml, joten voidetta riittää pitkään. Säilyy avauksesta 12kk.