perjantai 27. huhtikuuta 2018

Vappuhulinat ja pulinat

Kesäntulo jämähti, mutta vappu tulee siitä huolimatta.

Maukasteesta saatavilla jälleen tänä vuonna jo perinteeksi muodostunut VAPPUÄMPÄRI!
Vappuämpärin ostaja saa myös sisällön ;)


Vappuämpärissä huikein tarjouksin tuotteita vappuun ja koko kesään: liukuvoiteita, hierontatuotteita, viilentävää, lämmittävää, surisevaa, puristavaa, maukasta ja hauskaa! Paljon erilaisia, nopeimmille eniten valinnanvaraa. Saatavilla rajoitetun ajan ja vain Tampereen myymälästä!
 




Vappuaattona maanantaina ehtii vielä ämpäriostoksille ja muillekin: 
Maukaste - myymälä palvelee normaalisti 12-18.  
Tarjolla kaikikille asiakkaille ilmaiset vappukumit elikkäs kondoomit vapun rientoihin! Vain vapunaattona, aukioloaikoina. Saatavilla joko vaaleanpunainen vaahtokarkinmakuinen Pink Love - juomukondomi, tai Fruit Mix hedelmäiset makukondomit, joissa myös eri värit. Molemmat ovat ESP-kondomeja, eli vegaanisia, miedon tuoksuisia, kestäviä ja erityisen herkullisia.

(Muistathan ottaa tärkeän apuvälineen talteen myös vappulehti Tampin välistä!)

Tiistaina vapunpäivänä 1.5. myymälä suljettu.


Huomaathan, että tulossa on muitakin poikkeuksia aukioloihin: Lauantaina 5.5 avaamme yksityistilaisuuden johdosta vasta noin kello 12.30.
Helatorstaina 10.5. myymälä on myöskin suljettu, emmekä myöskään ota siihen kutsuvarauksia.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Uudet veget ja luomut

Meiltä kysytään nykyään paljon reilun kaupan tuotteita, luomua ja ovatko tuotteet vegaanisia. Kaikkialla maailmassa ei valitettavasti olla niin ympäristötietoisia tai valveutuneita kuten Suomessa ja myös se, mikä meillä ymmärretään luomuksi, ei välttämättä ole sitä toisaalla.

Liukuvoiteissa, hierontaöljyissä ja vastaavissa on myös ristiriita siinä, onko keinotekoinen aina huonompaa kuin luonnonmukainen: useasti ihmiset ovat luonnonmukaisille ainesosille jopa herkempiä (yksikertaistetusti voisi ottaa esimerkiksi koivun - mikä sen luonnollisempi asia, mutta aika moni on allerginen, hedelmistä, pähkinöistä ja vastaavista puhumattakaan). Yksi ei siis toimi kaikille, mutta vaihtoehtoja täytyy olla.

 
Me Maukasteessa teemme aina parhaamme ottaaksemme huomioon ympäristökysymykset (emme suosi kertakäyttötuotteita vaan neuvomme aina kuinka tuotteen saa kestämään pitkään, tilaamme täysiä laatikoita kuljetuksesta aiheutuvien haittojen minimoimiseksi, kierrätämme pakkausmateriaalit jne.) ja myös esimerkiksi tuotteidemme vegaanisuuden. Täyteen vegaanisuuteen emme silti tule pääsemään, eikä se varsinaisesti ole tavoitteenakaan. Esimerkiksi myymälämme yksi suosituimmista hemmottelutuotteista, KamaSutran Hunajapuuteri, sisältää nimensä mukaisesti hunajaa ja ei siten sovellu vegaaneille, mutta on silti niin erinomainen tuote suurimmalle osalle asiakkaistamme, ettemme voi sitä valikoimista poistaa.


Vegekondomiuutuus

Suurin osa myymistämme kondomeista ovat vegaanisia, eli ne eivät sisällä lehmän maidosta peräisin olevaa proteiinia, kaseiinia. Tuorein lisä vegaanisten tuotteiden listaamme ovat Fair Squared - kondomit.

Fair Squared - kondomit on valmistettu Reilun kaupan luonnonlateksista ja niillä on Vegan Societyn sertifikaatti. Lisäksi pakkaukset ovat FCS mix -sertifioituja, mikä tarkoittaa sitä että ne on valmistettu raaka-aineista, jotka ovat peräisin FSC-sertifioiduista metsistä tai FSC:n hyväksymistä kierrätysmateriaaleista tai lähteistä.


Fair Squared - kondomiperheeseen kuuluu peruskondomi Original, ohuempi Ultra Thin, ilman liukastetta oleva Sensitive Dry, hieman isompi XL sekä kestoa lisäävä, hieman paksumpi ja paremmin paikoillaan pysyvä Max Perform, jossa on sisäänrakennettu penisrengas. Myymme tällä hetkellä 10 kondomin pakkauksia, saatavilla myymälästä ja verkkokaupasta.


Yes! Luomua!

Yleisön pyynnöstä nyt saatavilla myös ainutlaatuiset Yes - organic - luomutuotteet. Sarjaan kuuluu erilaisia liukuvoiteita sekä intiimihoitoaineita.


Yes on maailman ensimmäinen luomusertifioitu intiimituotesarja. Kaikki Yes-liukuvoiteet on valmistettu puhtaista ja luonnollisista ainesosista, eivätkä ne sisällä hormoneja, glyseriiniä, parabeeneja eivätkä väri- tai hajuaineita, silikoneja, petrokemikaaleja tai makuaineita. Yes - tuotteita ei ole testattu eläinkokeilla.

Maukasteesta löydät Yes - liukuvoiteista kaksi erilaista vesipohjaista, sekä ainutlaatuisen öljypohjaisen liukuvoiteen, joka hoitaa ihoa ja limakalvoja (mutta muistathan etteivät öljyt sovellu silikonilelujen kanssa!). Yes-liukuvoiteista ostettavissa myös sasetti-pussukoita, joilla on kiva testailla mikä on oma suosikki ennen isomman putelin hankintaa. Kerta- tai kaksikertakäyttöinen sasetti ei ole se ympäristöystävällisin vaihtoehto, mutta antaa todellakin mahdollisuuden ennakkoon kokeilla, mikä tuotteista sopii omaan käyttöön parhaiten. Ne ovat myös loistava matkakoko viikonloppureissulle tai muuten kun matkatavaratilaa ei ole hukattavaksi asti.

Liukasteiden lisäksi löytyy YES VM - hoitava emätingeeli, joka kosteuttaa pitkäaikaisesti, auttaa tasapainottamaan luonnollista pH:ta ja helpottaa kutinaa ja ärsytystä.


YES-liukasteita voit ostaa myös kivan
testimäärän sasetti-pussukassa!


lauantai 31. maaliskuuta 2018

Hunajapuuterin uusi tuleminen!

Ihoa hoitava, aisteja hemmotteleva (tuoksuva, maistuva ja iholla pehmeän tuntuinen) KamaSutran Hunajapuuteri on ollut jo vuosia myymälämme suosituimpa hemmottelutuotteita. Vartalopuuterin mukana tulee aina ihana sulkatupsutin, jolla tuotetta voi supsutella iholle. Hunajapuuterin kosketus on uskomattoman hienovarainen, eikä tupsuttimella siveltynä tarvitse pelätä kovakouraista hierontaa. Moni nainen on kertonut kuinka kaiken kiireen ja stressin keskellä tupsuttimen kosketus iholle yhdistettynä hunajapuuterin pehmeyteen, on juuri tarvittava keino rentouttaa kehoa ja mieltä, löytää oma tai yhteinen hetki, ja keskittyä vain tuntemuksiin. Ihotuntuma jää puuterin ansiosta paitsi pehmeäksi, myös liukuvaksi, joten talkin avulla voi myös hieroa lempeästi.

Puuterin levittäminen iholle tupsuttimella rauhoittaa mieltä ja rentouttaa hermostoa, mutta herättää pintaverenkiertoa ja siten virittää aistit rentoutuneeseen, sensuelliin tilaan. Puuteri on oikeastaan maissitalkkia, joten se tekee ihosta myös suukoteltavan makean. Puuterissa on mukana hunajaa, joten se ei ole mikään kuivattava talkki, vaan ihoa pehmentävä, "hemmottelutomu". Useita makuja, joita tekee mieli makustella huulilla. Tuoksut tai maut eivät kuitenkaan ole liian voimakkaita tai parfyyminomaisia.


KamaSutra hunajapuuterit ovat riittoisia ja pieni määrä kerrallaan riittää. Tarkoitus ei ole "pölyttää" :)
Ei silti huolta vaikka talkkia joutuisi vaatteille tai lakanoille, se ei sotke eikä tahmaa vaan on helppo putsata pois.

Hunajapuuterit ovat saaneet uudet, kätevämmät pakkaukset!

Muovinen rasia ei pudotessaankaan lommoudu ja kierrettävä kansi on siisti avata, ilman "pöllähdystä". Mukana edelleen tuuhea tupsutin.

Lisäksi saatavilla uutusmaut hedelmäinen mango, sokerinen vanilla creme ja aurinkorannalle ajatukset vievä kookos-ananas! Myös vanhat suosikit kuusama, vadelma ja mansikka saatavilla sekä myymälästä että verkkokaupasta.

Mielihyväkutsut naisille

Mikäli haluatte kuulla lisää tästä ja muista ihanista mielihyvätuotteista, oivallinen tapa tutustua myymäläämme ja tuotteisiimme, ovat mielihyväkutsut! Maukaste (ent. Adam&Eve) on mielihyväkutsujen asiantuntija jo vuodesta 2002 - emmekä ole kertaakaan peruneet, siitä olemme ylpeitä!
Meillä esittelijänä on aina asiantunteva naismyyjä, tuotteet saa mukaan heti eikä tarvitse odotella postitusta. Kutsuja ja tuote-esittelyjä varten myymälässämme on intiimi kutsuhuone, johon mahtuu istumaan pieni tai vähän isompikin naisporukka. Valitsemme aina esiteltävät tuotteet ryhmän mukaan laajasta valikoimastamme. Mukaan omat tarjoilut ja rentoa mieltä! Kutsuillamme ei ole ostopakkoa, vaan aina voi varata kivan illanvieton ystävien kesken ilman painetta ostoksista tai emännöimisestä. Me huolehdimme kaikesta puolestanne.

Kesän polttariporukat huom!
Tulossa on myös Maukasteen polttareiden pikarasti! Teille, jotka kaipaatte pientä piipahdusta mielihyvämyymälään. Pysy kuulolla, julkistamme aivan uudenlaisen konseptimme aivan tuota pikaa!

Kaikkia ryhmiä palvelemme ennakkovarauksella - joko puhelimitse (03) 2128289 tai paikan päällä myymälässämme Tampereen keskustassa!

Ollaan kuulolla!
Kesää odotellessa!




tiistai 27. maaliskuuta 2018

Pääsiäisyllätyksiä

Munarikas pääsiäinen on niin vanha ja kulunut vitsi, 
ettei toisteta sitä tässä enää...
Sen sijaan, toivomme, että hauskoja, pieniä yllätyksiä kuitenkin riittää, 
myös aikuisten leikkeihin! 


Huomioittehan, että pääsiäisen pyhinä myös Maukaste on suljettuna, samoin kiirastorstaista maanantaihin tehdyt verkkokaupan tilaukset etenevät vasta pyhien jälkeen.

Pääsiäisen makeimmat munat - LELO ALIA


Huippusuosittu desing-vibraattori ALIA valloittaa sydämet kauniilla muotoilulla ja monipuolisilla värinätoiminnoilla. Ladattavassa "rinkelissä" on miellyttävä värinätaajuus ja tehokkaimmillaan ALIA käy vaikkapa lihasten kipupisteiden rentouttamiseen hartioista, pohkeista... Sensuellina klitoriskiihottimena ALIA toimii yksinäisissä hetkissä tai yhdessä kumppanin kanssa. Rinkelimäisen muodon ansiosta ALIA pysyy käsissä eikä sitä tarvitse puristaa. Ohjaus ja säätö tapahtuu kolmesta napista (voimakkuus + ja - sekä erilaisten sykkeiden vaihto).

 Tiesithän, että Maukaste myy vain aitoja LELO-tuotteita ja mukaan saat aina takuun rekisteröimiseen vaadittavan koodin. Tarjoamme myös LELO-tuotteen ostajalle vesipohjaisen, hoitavan Wet Stuff -liukuvoiteen - koska silikonilelujen kanssa vain ja ainoastaan vesipohjainen liukaste, jotta lelusi pysyy kauniina ja ehjänä pidempään! (ALIA 129€, kaupanpäällisen arvo 22,90-24,90€)


Pariskuntavibraattorit keväthangille


Pitkät pyhät ja keväinen auringonpaiste virkistävät mieltä - ja toivottavasti saavat säpinää myös parisuhteeseen.
Yksi tapa pitää yhdessä hauskaa, on ottaa mukaan jonkin yhdessä käytettävä lelu. Se voi olla jokin pieni vaikkapa penisrengas tai klitoriskiihotin. Hauskoja ideoita "lämmittelyyn" tarjoavat myös esimerkiksi WeVibe ja LELO TIANI. Molemmat vibraattorit on suunniteltu nimenomaan pariskunnan yhteiseen ilotteluun!

WeVibe ja Tiani puetaan päälle naiselle; toinen pää emättimeen ja toinen jää klitoriksen päälle. Tuotteet toimivat yhdynnän aikana stimuloiden molempia osapuolia. Kummallekin on olemassa myös langaton kaukosäädin, jolloin leikin voi aloittaa vaikka pienellä hiihtolenkillä tai kauppareissulla!



Pääsiäisen aukiolo

Torstaina 29.3. palvelemme normaalisti 10-18. Pitkäperjantaina myymälä on suljettu. Lauantaina ovi on auki kello 12 - 16 tai tarvittaessa pidempään, jos asiakkaita riittää.
Pääsiäissunnuntai ja -maanantai pidetään pyhäpäivinä, joten Tampereen myymälä on kiinni. Tiistaista eteenpäin normaalien aukiolojen mukaan.

HUOM. Lauantaina 7.4. myymälässämme on yksityistilaisuus heti aamusta, joten avaamme noin 12.30.




 VÄRIKÄSTÄ PÄÄSIÄISTÄ!


lauantai 10. maaliskuuta 2018

Pihvi ja suihinotto - päivä 14.3.

Kuukausi ystävänpäivästä seuraa nyt jo perinteeksi muodostuneesti pihvi ja suihinotto - päivä! Eli ameriikkalaisittain Steak and Blowjob. Tämähän sopii myös Suomeen vallan mainiosti. Meikäläisittäin Valentine's Day on rakastavaisten sijaan ennemminkin ystävien päivä, joten tässä jotain, mikä on pareille, enemmän kuin ystävien kesken...

Pihvi ja suihinotto 14.3.


Tämän herkkupäivän kunniaksi Maukasteen verkkokaupassa ja myymälässä paljon suukoteltavan herkullisia tarjouksia. Pihvejä emme paista. Tarjoukset voimassa maaliskuun loppuun - tai niin kauan kuin herkkuja riittää.

 

Stimulaatiomaukasteet

KamaSutran Pleasure Balm, tuttavien kesken jääpalageeli, on viilentävä voide, jota voi laittaa (pieni määrä riittää!) nivusiin, kiveksiin, peniksen juureen...puhallella, suukotella, nuoleskella pois... Useita herkullisia makuja! Kaikissa pohjalla raikas piparminttu, joka avaa "röörit", rauhoittaa nielua, ja helpottaa suihinottoa. Miten olisi makea Creme de Menthe, joka on kuin after eight - suklaaherkku, tai kihelmöivän rapsakka Lime Mojito..?


Tarjoushintaan 15€ (norm. 16,90€). Huomaa myös tarjous Pink Love - vaahtokarkkikondomin kanssa. Myymälämme suosituin makukondomi on vaaleanpunainen, vaahtokarkinmakuinen, muotoiltu kondomi. Laadukas ja vegaaninen! (Tarjouksessa myös muita makukondomeja - kysy lisää myymälästä tai kurkkaa verkkokaupasta)

Pihvipäivän tarjouksessa myös nuorten miesten lempparituoksu Guarana (joka on kuin energiajuoma!) vesipohjaisessa makuliukasteessa.

Unohtamatta Liquid Sex Tingling - klitorisstimulaatiogeeliä, jossa makuna viinirypäle. Koska miksi suuseksi ja pihvi olisivat vain miehelle..?!
 

Hehkuvat huulet

Jos taas suihinotto ei innosta tai suuta ei juuri ole saatavilla. Erikoisspesiaalina pimeässä hohtavat "huulet". Pimeässä peiton alla suuseksiä!
Hauska lahja huumorintajuiselle miehelle - tai naiselle. Taskukokoinen suukkosuu kulkee mukana vaikka reissulle, jos työmatka osuu pahasti pihvipäivän ajankohtaan ;)



tiistai 6. maaliskuuta 2018

Naistenpäivä (joka päivä, mutta ennen kaikkea 8.3.)

Naistenpäivän tulisi tietysti olla joka päivä, mutta eritoten perinteisesti maaliskuussa, 8.3.

Liekö etenevä kevät ja kesäkuntoprojektien loppurutistus vai lähestyvä naistenpäivä - osa suosituimmista treenikuulistamme on päässyt loppumaan, sekä myymälästä että sitä myöten myös verkkokaupastamme. Lisää on toki tulossa, ei hätää!

Olemme erittäin iloisia, että suomalaiset naiset ovat innostuneet treenaamaan ja löytäneet myös tämän tärkeän, mutta usein vaille huomiota jäävän lihasryhmän, eli lantionpohjan lihakset. Näin ollen moni on myös herännyt huomaamaan, miten paljon tehokkaampaa treeni on oikeanlaisen apuvälineen kanssa! Tiesithän, että Maukaste on lantionpohjan harjoutusvälineiden asiantuntijamyymälä ja meillä on mahdollisuus saada fysioterapeutin neuvontaa oikeiden kuulien hankintaan ja vinkkejä harjoitteluun?!

(Tamperelaiset huom. Fressin jäsenillä on mahdollisuus tulla naistenpäivänä Verkatehtaankadun liikuntakeskukselle kuuntelemaan kun fysioterapeuttimme Tiia kertoo lantionpohjan treenaamisesta ja esittelee erilaisia harjoitusvälineitä tähän tarkoitukseen - osallistujien kesken arvotaan treenipaketti!)


Perinteisten painon avulla toimivien treenivälineiden lisäksi olemme saaneet myös paljon toivottuja vibrallisia kuulia! Myös kauko-ohjauksella! Kysy lisää myymälästämme tai lue verkkokaupasta.

Naistenpäivänä palvelemme normaalien aukioloaikojemme mukaisesti. Myymälässä paljon alennuksia ja tietysti aina asiantunteva palvelu ja naismyyjät. Olemmehan me Suomen ainoa naisten omistama, naisille suunnattu seksuaaliterveys- ja mielihyvämyymälä.


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Kukkia ja sidontaa

Maukaste (Adam&Eve) on järjestänyt ja ollut mukana erilaisissa yksityistilaisuuksissa jo yli 15 vuoden ajan. Vain mielikuvitus on rajana kun suunnitellaan naisporukalle hauskaa illanviettoa!

Meille tuli syksyllä mielenkiintoinen yhteistyöpyyntö Tamperelaiselta kukkakauppiaalta ja tartuimme heti tilaisuuteen. Maukaste ja Dancing Flowers järjestivät ystävänpäivän alla asiakasillan naisille teemalla kukkia ja sidontaa - naisille.

Tilaisuus järjestettiin Dancing Flowers -kukkakaupan tiloissa Pispalan valtatien varrella ja ennakkoon ilmoittautuneille osallistujille oli tarjolla kuohuvaa ja herkullista naposteltavaa. Ohjelmassa oli nimensä mukaisesti kukkia ja sidontaa: jokainen nainen sitoi itselleen kukkakauppiaan ammattitaitoisella opastuksella kauniin ja runsaan kukkakimpun. Lisäksi me olimme esittelemässä teemaan sopivia tuotteita: hunajapuuteria, jota voi levitellä vaikkapa ruusunnupulla, ystävänpäivän romantiikkaan hierontatuotteita laidasta laitaan sekä muuta naisten elämään kuuluvaa hauskaa ja mukavaa. Värejä ja tuoksuja myöten olimme sovittaneet koko mukana olevan valikoimaan ystävänpäivään sekä kukkien tuoksumaailmaan.

Pientä osallistumismaksua vastaan kaikki saivat siis illanvieton lisäksi konkreettista kotiinviemistä: kukkakimput sekä meiltä Maukasteen lahjapaketit (+ ostokset!).

Tunnelma oli rento ja iloinen ja keräsi paljon hyvää palautetta!





Maukasteen naistenkutsujen ei siis tarvitse aina liittyä esimerkiksi polttareihin, vaan päivän teema voi olla mikä tahansa! Voitte tulla myymäläämme kuulemaan tuotteista ja nauttimaan omia eväitä vaikkapa teatteripäivän aamuna, viettämään syntymäpäiviä, keräämään tietoa seksuaalisen hyvinvoinnin tuotteista, tai vaan rentoutumaan naisten kesken oli päivä mikä hyvänsä!

Muistattehan, että kaikki varaukset aina joko paikan päällä myymälässä tai puhelimitse (03 - 2128289). Kevät lähestyy, ja sitä myöten myös kutsukalenteri täyttyy, joten hyvissä ajoin tehty varaus varmistaa sen, että kutsut onnistuvat haluamallenne päivälle.

Maukasteen kutsut ovat aina ammattitaitoisen naismyyjän pitämät. Emme käytä freelancer - myyjiä. Tiedämme siis mitä myymme, mistä tuotteet tulevat ja kuulemme niistä asiakaspalautteen. Tämän vuoksi pystymme myös ottamaan rajalliset määrän varauksia kullekin päivälle. Haluamme aina, että meille varauksen tehnyt ryhmä voi viihtyä rauhassa, ilman kiireen tuntua.


www.maukaste.fi / www.dancingflowers.fi


Kesälle olemme lanseeraamassa myös aivan uudenlaiset polttarikutsut! Pysy kuulolla niin tiedät, mikä on kesäpolttareiden hauskin rasti...


Ja tietysti: muistakaa aina ystäviä ja rakkaita, mutta erityisesti tänään ystävänpäivänä!