Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Kesää kohti

Kesää kohti kiiruhdetaan ja aika on mennyt niin nopsaan, että ihan juuri kohta on vappu. Uskomatonta!

Vapunpäivänä 1.5. myymälämme on luonnollisesti kiinni, mutta vielä aattona 30.4. palvelemme kello 12-16 tai tarvittaessa pidempään.

 

Kesän naistenkutsut

Kesän naistenkutsujen, polttareiden yms. yksityistilaisuuksien suhteen kuulostelemme edelleen terveysviranomaisten suosituksia, ja toistaiseksi teemme kutsuja vain myymälässämme ja maksimissaan 5hlö porukoille. Kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa ainakin toukokuulle asti ja siitä eteenpäin mennään taas niillä määräyksillä, mitä "ylemmiltä tahoilta" tulee. Haluamme tietysti, että sekä kutsuille osallistuvien että meillä työntekijöinä on mahdollisimman turvallista olla ja minimoimme tartuntariskit. Sairaana ei tulla, käsihygieniasta huolehditaan, maskien käyttöä suosittelemme, ja pienellä ryhmällä voimme myös pitää turvavälejä.

Kaikki varaukset tehdään alustavina, ja varmistetaan vasta lähempänä tilaisuutta kun tiedetään tilanne tarkemmin. Tietysti toivomme puolin ja toisin, että tilaisuus perutaan tai siirretään, mikäli on koronaan viittaavia oireita. Varaajalle kutsujen peruminen tai siirtäminen on aina maksutonta - emme peri tällä hetkellä varausmaksuja tilanteen epävarmuuden takia. Jos meidän puolesta joudutaan tilaisuus siirtämään, tarjoamme ryhmällesi kutsut uuteen ajankohtaan ilman kutsumaksua.

Myymälässämme kutsujen hinta on toistaiseksi 50€/ryhmä (yksityistilaisuus), ja jos ostoksenne ylittävät 200€ kutsut ovat maksuttomat. Polttarirastit (jos onnistuvat myöhemmin kesällä, tai esim. ulkona) alkaen 30€. Kutsuillamme myymälässä on aina valikoimissa koko laaja tuotekirjo ja ostokset saa mukaan saman tein! Tietystikään mitään ostopakkoa ei ole, ja myös esim. "pikakutsut" onnistuvat pienillekin (2-4 hlö) ryhmille vaikkapa aukioloaikoinamme! Aina saa kysyä lisää ja esittää toiveita 💓

Kaikki kutsuvaraukset aina joko puhelimitse 03 2182829 tai paikan päällä myymälässä.





keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Liukkari "käsitöihin" ja muut Australiasta saapuneet huiput

Kauan odotettu ja toivottu lähetys Australiasta on vihdoin saapunut meille ja muutamaa asiakkaiden suosikki-liukuvoidetta on taas saatavilla, sekä myymälästä että verkkokaupasta!

 


 

Huipputuotetta Wet Stuff GOLD on nyt taas: sekä 100ml tuubissa että kätevässä 270ml pumppupullossa. 

Wet Stuff GOLD on vesipohjainen, erittäin pitkäkestoinen liukuvoide. Ei sisällä hajuja, makuja, eikä muutakaan "ylimääräistä". Toiseen asiakkaidemme suosikkiin, Wet Stuff Plain E-vitamiiniliukasteeseen verrattuna GOLD on viskositeetiltaan aavistuksen ohuempi. E-vitamiini Wet Stuff on suunniteltu olemaan mahdollisimman lähellä emättimen liukkautta ja siellä se myös toimii parhaiten. GOLD sen sijaan on kenties mukavampi peppuseksissä ja lisäksi moni asiakkaamme on kokenut, että se tuntuu iholla lämpimämmältä, vaikkei siis ole varsinaisesti lämmittävä. Ja molemmat toimivat lähes kaikkeen! Ovat hoitavia ja hellävaraisia ja voi käyttää kondomien ja kaikenlaisten mielihyvälelujen kanssa.

Yleissääntö muutenkin on, että lelujen kanssa aina vesipohjainen liukuvoide.

Toki tietyt materiaalit (kuten lasi, metalli, kovamuovi) kestävät myös silikonia tai öljyjä. Silti niiden puhdistus tuotteen pinnasta voi olla hankalaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että öljyt ja silikonit saattavat mennä moottoriosiin, tai liuottaa liimoja tai esim. tiivisteitä tai nappuloita, jolloin tuotteen käyttöikä lyhenee. Öljyt ja silikoniliukuvoiteet eivät nimittäin pelkällä vesihuuhtelulla täysin tuotteista peseydy. Etenkin pehmeät materiaalit ikään kuin imevät öljyä ja silikonia itseensä, ja tuotteen pinta ja jopa koko materiaali menee ajan kanssa pilalle. Pahimmillaan tuote on huonolaatuinen "jellyjortikka", josta vielä öljy liuottaa materiaalin myrkkyjäämät iholle, limakalvoille ja elimistöön...

Eli vesipohjaista suosittelemme! Sitä suosittelevat myös tuotepakkauksissa lähes kaikki valmistajat!


Mites käsityöhommiin?

Siinä missä vesipohjainen liukuvoide on parasta "sisäisesti" se ei välttämättä toimi ihon pinnalla. Vesihän haihtuu ja imeytyy ja lopputulos pitkällisessä intiimihieronnassa voi olla tahmea ja "mähmäinen" tuntuma. 

Wet Stuff SECRETS on ratkaisu!

Secrets on hybridiliukuvoide - ja nimenomaan voide. Hybridi tarkoittaa sitä, että tuote on sekä vesi- että silikonipohjainen. Koostumus on täysin erilainen kuin nämä kaksi erikseen. Yhdistettynä saa täysin omanlaisensa tuotteen, joka toimii hierontaan ja liukasteena ja etenkin "käsitöihin", mihin asiakkaistamme moni sitä hakee. Käteenvetorasva kuulostaa ronskilta, mutta sitähän se kaunistelematta on! Paksuhko voidemainen liukaste on helppo annostella pumppupullosta (ja pieni määrä riittää!), ei valu. Ihon pinnalle tulee pullosta kermaisen valkea voidemainen helmi, jota voi lähteä hieromaan halutulla tavalla ja voimakkuudella. Secrets levittyy ihon pintaan ja ajan kanssa vesi imeytyy ja jäljelle jää liukas, ohut, silikonipinta, jonka kautta kosketus tuntuu pehmeältä ja liukuvalta.

Secrets peseytyy pois saippualla tai pyyhkimällä kostealla pyyhkeellä. Ei tuoksua eikä makua.


Puhdistus ja desinfiointi

Olemme erittäin tarkkoja myymiemme tuotteiden materiaaleista, että ovat hygieenisiä, mahdollisimman allergiaturvallisia ja helposti puhdistettavia. Suurin osa materiaaleista ei siis vaadi desinfiointia eikä erikoisia puhdistusaineita, ainakaan jatkuvasti, mikäli tuote on henkilökohtaisessa käytössä.

Silti joskus voi tulla hetki kun oman lelulaatikkonsa aarteet haluaa puhdistaa tarkemmin. 

Wet Stuffin uutuus on Wet Stuff CLEAN ~ puhdistus ja desinfointiaine erityisesti seksileluille.

Puhdistusaine Wet Stuff CLEAN sopii lähes kaikkien mielihyvätuotteiden puhdistukseen ja desinfiointiin. Wet Stuff Clean on tehokas antimikrobinen aine bakteereja ja sieniä vastaan tappamalla 99,5% bakteereista - toimii seksileluissa ja myös kovilla pinnoilla kuten pesuhuoneen kaakeleilla. 

Käyttö: Pese käsiteltävä lelu tai pinta miedolla pesuaineella ja huuhtele puhtaalla vedellä. Suihkuta sitten laimentamattomana Wet Stuff Clean - puhdistusainetta suoraan pinnalle. Paras vaikutus syntyy, jos annat tuotteen vaikuttaa muutaman minuutin. Pyyhi lopuksi paperilla tai pyyhkellä kuivaksi. Ennen tuotteen seuraavaa käyttökertaa, huuhtele hyvin vedellä. Vältä lelun upottamista tai liuottamista puhdistusaineessa: ohut suhaus pinnalle riittää, ja muista pyyhkiä huolellisesti pois. Varo pesuaineen joutumista mahdollisiin moottoriosiin (jos tuote on paristokäyttöinen, ota aina paristot pois ennen pesua ja pese sekä desinfioi korkki kunnolla kiinni; akkutuotteissa varo desinfiointiaineen suhuttamista suoraan latauspistokkeen reikään).

Soveltuu käytettäväksi silikonilla, lateksilla, muovilla, kumilla, lasilla, keraamisilla ja maalatuilla pinnoilla. Mielihyvätuotteiden lisäksi tuotetta voidaan suihkuttaa tai pyyhkiä kylpyhuoneen pinnoille, missä Clean myös toimii tehokkaana puhdistusaineena. Huom: ei saa käyttää suoraan iholle.

Wet Stuff CLEAN, SECRETS, GOLD ja paljon muuta saatavilla myymälästä Tampereen keskustasta tai verkkokaupasta kauppa.maukaste.fi.


Koronahässäkkää

Koronatilanne maailmalla sotkee valitettavasti edelleen pahasti tuotteiden saatavuutta: osalla on vaikeuksia valmistuksessa, osalla ainesosien saatavuudessa tai hinnannousussa, osalla tuotteiden tuomisessa Eurooppaan (rahtihinnatkin ovat kohonneet merkittävästi) ja myös huomioiden eri maiden tautitilanne, monessa maassa Euroopassakin kaupat ovat kokonaan kiinni, joten tukut eivät ota tuotteita samaan malliin, koska menekki on pudonnut niin reilusti. 

Tämä kaikki vaikuttaa myös meille, sillä tuotteemme tulevat eri puolilta maailmaa, ja matkan varrella on monta muuttuvaa tekijää. Jatkossakin siis tuotteissa voi olla puutoksia tai tilauksissa viivästyksiä - pyydämme malttia ja ymmärrystä! 

Valitettavasti joidenkin pienten toimijoiden kohdalla todellisuus voi olla myös se, ettei kyseistä yritystä enää ole kesällä olemassakaan... Toivotaan tietysti, että meille suurella hartaudella valitut huipputuotteet olisivat hyllyssä jatkossakin.

Aurinko paistaa, kesää kohti mennään. Huomioidaan itseä ja kumppania haastavina aikoina. Hemmotteluun ja irtiottoon arjesta, tuotteita löydät tietysti Maukasteesta!


 

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Myymälämme puhtaasta ja turvallisesta ilmasta vastaa UniqAir

Olemme saaneet myymäläämme testikäyttöön kotimaisen UniqAir -ilmanpuhdistimen.
UniqAir on yhteistyössä Suomen puolustusvoimien kanssa kehitetty ilmanpuhdistin, joka poistaa ilmasta mm. allergeenit, homeitiöt, virukset, bakteerit, pölyn ja siitepölyn.

Kaupungissa on aina katupölyä, joka kulkeutuu sisätiloihin, sekä erilaista siitepölyä, joka ainakin täällä molemmilla aiheuttaa tukkoisuutta. Nyt pääsemme testaamaan, miten hengitys helpottuu kun ilmasta puhdistuu iso osa hengitysteiden ärsytysten aiheuttajista!

Näinä aikoina moni on myös huolissaan uskaltaako pienelläkään porukalla kokoontua - ilmanpuhdistimen ansiosta pienhiukkaset eivät pääse valtoimenaan leviämään ilmassa. 

Polttarirastit, brunssit, naistenillat - kaikki onnistuvat myymälässämme siis edelleen! Mikäli toivotte isompia turvaetäisyyksiä osallistujien kesken, suosittelemme ryhmän maksimikooksi kahdeksan henkeä. Kutsuhuoneessamme on istumapaikat kahdelletoista, ja isommilla ryhmille on mahdollisuus järjestää kutsut myymälätilassa.
Varaukset puhelimitse 03 2128289 tai paikan päällä Näsilinnankadulla.
Kotikutsuja emme toistaiseksi tee.

Jos haluat tietää lisää ilmanpuhdistusjärjestelmästä: https://www.uniqair.fi/


Vaikka ilmanputsaustuote on huippuluokkaa ja edelleen puhdistamme pintoja ja esiteltäviä tuotteita säännöllisesti, ethän silti osallistu kutsuille kipeänä. Kutsuillemme ei koskaan ole ennakkomaksua, eikä kutsujen peruminen tai siirtäminen maksa teille mitään. Tällä hetkellä kaikki varaukset ovat alustavia, sillä myöskään me emme tule kutsuille kipeänä. 

Välillä myymälässämme toimii "kiireapulaisena" lyhytkarvainen itämainen Viivi,
mutta UniqAirin ansiosta myös allergisten on turvallista tulla ostoksille.

 

Tuotteiden saatavuudessa voi olla viivästyksiä

Maailman koronatilanne vaikuttaa tällä hetkellä osan tuotteista saatavuuteen, joten pyydämme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, mikäli jokin tuote on loppu. Meille voi aina jättää yhteystiedot, jolloin otamme heti yhteyttä kun tuotetta tulee lisää ja voimme laittaa varaukseen.

Esimerkiksi huippusuosittu ja asiakkaidemme kehuma Lelo Sona - pulsaattorivibra myytiin loppuun ennen kuin uusi lähetys ennätti saapua meille valmistajan viivästysten takia. MUTTA NYT NIITÄ TAAS SAA! Laitamme viestiä kaikille yhteystietonsa jättäneille pikimmiten.Vastaamalla viestiimme osataan laittaa oikea malli&väri sivuun.

Myymälämme on avoinna, tervetuloa!

tiistai 19. toukokuuta 2020

Suositut aamubrunssikutsut kesälle varattavissa nyt

Mukavan tyttöjenviikonlopun tai vaikkapa polttaripäivän aloitus tai ihan vaan piristys keskelle arkea: Maukasteen suositut brunssikutsut ovat taas varattavissa (kesä-elokuulle). 

Kutsuilla teillä on ensin aikaa nauttia pienimuotoinen brunssi, jonka jälkeen tuote-esittely meidän puolestamme. Myymälämme on muilta suljettu, joten voitte rentoutua täysin omassa porukassanne. Suosittelemme maksimiosallistujamääräksi kymmentä henkeä, jotta kaikilla on tilaa istua mahdollisimman väljästi.

Meiltä löytyy tarjoiluastioita ja kuohuviinilasit - te voitte tuoda haluamanne tarjoilut joko mukana, tai vaikkapa edellisenä päivänä. Myymälässämme on pieni jääkaappi, jossa herkut säilyvät viileässä. Laitamme kaiken teille kauniisti esille, joten teidän tarvitsee vain tulla paikalle ja ottaa rennosti!

Huomioittehan tarjoiluja valitessanne, että tuote-esittelyn aikana ei voi syödä, sillä pistämme kiertämään tuoksuvia ja maistuvia tuotteita, joita pääsee kokeilemaan iholle, nuuhkimaan ja halutessaan myös maistelemaan. Suosittelemme siis brunssitarjoiluksi pientä sorminaposteltavaa, kuten croisantit, mansikat, vaahtokarkit tms. (Mikäli tarvitsette lusikoita, lautasia tms. tuottehan ne mukananne). Meillä on mahdollisuus käsienpesuun ja myös käsidesiä tarjolla.


 

Brunssikutsut kello 10-12

Arkisin ja lauantaisin kutsujen hinta on 50€/ryhmä. Jos ostoksenne ylittävät 200€, kutsut ovat ilmaiset. (Sunnuntain hinnoittelu ja aikataulut sovitaan aina erikseen.) Ei ennakkomaksua.

Kaikki naistenkutsuvaraukset aina joko puhelimitse tai paikan päällä myymälässämme Näsilinnankadulla. Emme vahvista sähköpostitse, facebookissa tai instagramissa tehtyjä varauksia, mutta toki myös näiden kanavien kautta saa kysyä lisää!

Toivomme, että tulette kutsuille vain terveenä. Kutsuvaraukset ovat aina alustavia, ja siirto/peruminen ei maksa teille mitään. Myös me pidätämme oikeuden perua kutsut / siirtää ajankohtaa, mikäli emme ole 100% terveitä, tai mikäli kokoontumisrajoitukset näin määräävät. Huolehdimme parhaamme mukaan pintojen puhtaudesta ja desinfioimme myös esiteltävät tuotteet aina ennen ja jälkeen kutsujen. (Silti pyydämme, että esimerkiksi vibroja ei kokeilla edelleenkään nenään! Vaikka tämä tapa tuntuu syvässä istuvan!)

Myymälässämme on myös mahdollista pitää kutsut myymälätilassamme eikä hieman pienemmässä kutsuhuoneessa. Tällöin saamme tuolien väliin vielä reilummat turvaetäisyydet.

 
Nainen, ansaitset parasta - ei halpakopioita.
LELO SONA - kaikki mallit Maukasteesta!


Tervetuloa kutsuillemme - tai muuten vaan ostoksille - kohta 18-vuotta täyttävään, Suomen ainoaan naisten omistamaan, naisten seksuaaliterveys- ja mielihyvämyymälään! 

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Maukasteen korona-päivitys: infoa asiakkaille & ainakin yksi positiivinen ajatus aiheesta!

Ympäri maailmaa jylläävä korona-virus on varmasti lähes jokaisen ajatuksissa tällä hetkellä.
Niin myös meillä.
Terveys ja turvallisuus ovat tärkeimpänä huolena. Myös meillä on ystävissä ja sukulaisissa riskiryhmiin kuuluvia, joten teemme oman osamme tartuntojen leviämisriskin minimoimiseksi.


Toki pienyrityksenä huolemme on myös taloudellinen. Pyrimmekin pitämään ovet auki niin pitkään kuin se on suinkin mahdollista ja lain ja suositusten puitteissa sallittua.

Näiden ohjeiden toivoisi olevan itsestäänselvyys
(valitettavasti näin ei ole, joten tässä tulee)
  • Ethän tule ostoksille / korsetinsovitukseen / kutsuille sairaana
  • Karanteenissa oleminen ei tarkoita lisääntynyttä vapaa-aikaa esim. edellä mainittuihin ajanvietteisiin
  • Huolehdi käsihygieniasta: meillä on käsienpesumahdollisuus ja käsidesiä
  • Jos aivastuttaa tai nenä vuotaa, pyydä käsipaperia ja niistämisen jälkeen, pese kädet ennen kuin jatkat tuotteiden selailua
 Olemme lisänneet myös omasta puolestamme varotoimia:
  • Kutsuillamme ei tällä hetkellä tuotteita, kuten makuliukasteita, maistella
  • Vibroja ja vastaavia ei kokeilla nenään - jostain muinaisuudesta periytynyt urbaanilegendahan tuntuu olevan, että värinät pitää kokeilla nenänpäähän; sitä emme flunssakaudella suosittele muutenkaan. Jos haluaa kokeilla herkkään kohtaan vibran voimakkuutta, esimerkiksi kyynärtaive on siihen erittäin hyvä!
  • Me käsittelemme näytetuotteet sekä hierontaöljyjen ja vastaavien pullot desinfiointiaineella päivittäin ja esiteltävät tuotteet myös ennen ja jälkeen kutsujen. 
  • Kutsuillamme suositeltu enimmäismäärä osallistujille on tähänkin asti ollut 10 henkeä, ja toivomme siitä pidettävän kiinni


Naistenkutsuilla ja tuote-esittelyissä meillä ei ole koskaan varausmaksua, joten mikäli joudut peruuttamaan tai siirtämään kutsut, tämä ei maksa teille mitään! Kunhan ette tule sairaana kutsuillemme - sillä jos me sairastumme, ja joudumme perumaan yksityistilaisuudet, se on paitsi huonoa mainosta meille, aiheuttaa se harmia kutsut varanneille, ja on iso sääli sillä myymälämme täyttää kohta 18 vuotta ja kertaakaan meidän puolesta ei kutsuja ole jouduttu perumaan! Toivomme, että putki ei katkea tähänkään koronaan.

Positiivinen ajatus?

Korona on varmasti koskettanut kaikkia ja vaikuttanut kevään suunnitelmiin. Myös meillä talvilomamatkat, harrastemessut, jääkiekon liigahuipennus ja paljon muuta kovasti odotettua, on pyyhitty kalentereista.

Silti mietimme, voisiko tilanteesta löytää myös jotain positiivista?

Moni elää kiireistä arkea työn ja omien ja lasten harrastusten ja menojen keskellä. Meillä asiakkaista suurin osa sanoo, että parisuhteessa ja sen seksielämän ylläpitämisessä suurin haaste on ajanpuute.

Nyt voisi olla hetki rauhoittua ja nauttia yhteisestä ajasta. Jos ette pääse kumppanin kanssa urheiluharrastuksiin - pitäkää hemmotteluilta kotona tai vaikkapa vuoroilloin lupaatte toisillenne hieronnan! Peruuntunut teatteri-ilta kääntyy ehkä koko perheen lautapeli-illaksi ja talvilomamatkan uudelleen suunnitteluun ja haaveiluun voi käyttää monta päivää! Siinä sivussa voi kenties pitkästä aikaa keskustella haaveista ja toiveista noin yleisestikin enemmän. Voitte jopa oppia toisistanne jotain uutta!

Ihanasti eräskin asiakkaamme viime viikolla totesi, että ostaakin nyt vähän isomman satsin liukuvoidetta, jos vaikka joutuu karanteeniin, niin sujuu ainakin sutjakkaammin!

Jos mietityttää lähteä ostoksille kaupungille, nettikauppamme palvelee 24/7. Lisäksi meille voi aina soittaa tai laittaa sähköpostia kysyäkseen tuotteista, ja voimme toimittaa postitse myös muitakin kuin nettikaupassamme näkyvillä olevia tuotteita. Ohjaamme ja neuvomme oikean tuotteen valinnassa mielellämme. Vaikka ovet olisivat kiinni, palvelemme muilla tavoin ja toimitamme tuotteita, jotta saadaan pidettyä "pyörät pyörimässä".

Meiltä voi myös tilata noutopaketin, jonka sinä tai tuttava voi nopeasti hakea sovittuna aikana - vaikka muutoin olisimmekin kiinni.



#tueyrittäjää

Seuraamme tilannetta ja noudatamme viranomaisohjeistuksia. On paljon töitä, joita ei etänä voi tehdä ja jos ei voi tehdä ollenkaan, taloudellisesti se voi olla kestämätöntä.

Meidän ja lukemattomien muiden pien- ja yksiyrittäjien ja heidän perheidensä toimeentulon puolesta toivomme, että pidetään mieli positiivisena ja jos sinä ja lähipiirisi olette terveenä, ettekä kuulu riskiryhmään: uskaltakaa käyttää palveluja, käydä parturissa ja hierojalla, kahvilassa ja ravintolassa, kivijalkamyymälässä ostoksilla tai ehkäpä jopa hankkia liput tulevan syksyn kulttuuririentoihin. Uskotaan, että tilanne on ohimenevä ja voitettavissa.

 Lue yrittäjät.fi juttu tästä !