maanantai 16. maaliskuuta 2020

Maukasteen korona-päivitys: infoa asiakkaille & ainakin yksi positiivinen ajatus aiheesta!

Ympäri maailmaa jylläävä korona-virus on varmasti lähes jokaisen ajatuksissa tällä hetkellä.
Niin myös meillä.
Terveys ja turvallisuus ovat tärkeimpänä huolena. Myös meillä on ystävissä ja sukulaisissa riskiryhmiin kuuluvia, joten teemme oman osamme tartuntojen leviämisriskin minimoimiseksi.


Toki pienyrityksenä huolemme on myös taloudellinen. Pyrimmekin pitämään ovet auki niin pitkään kuin se on suinkin mahdollista ja lain ja suositusten puitteissa sallittua.

Näiden ohjeiden toivoisi olevan itsestäänselvyys
(valitettavasti näin ei ole, joten tässä tulee)
  • Ethän tule ostoksille / korsetinsovitukseen / kutsuille sairaana
  • Karanteenissa oleminen ei tarkoita lisääntynyttä vapaa-aikaa esim. edellä mainittuihin ajanvietteisiin
  • Huolehdi käsihygieniasta: meillä on käsienpesumahdollisuus ja käsidesiä
  • Jos aivastuttaa tai nenä vuotaa, pyydä käsipaperia ja niistämisen jälkeen, pese kädet ennen kuin jatkat tuotteiden selailua
 Olemme lisänneet myös omasta puolestamme varotoimia:
  • Kutsuillamme ei tällä hetkellä tuotteita, kuten makuliukasteita, maistella
  • Vibroja ja vastaavia ei kokeilla nenään - jostain muinaisuudesta periytynyt urbaanilegendahan tuntuu olevan, että värinät pitää kokeilla nenänpäähän; sitä emme flunssakaudella suosittele muutenkaan. Jos haluaa kokeilla herkkään kohtaan vibran voimakkuutta, esimerkiksi kyynärtaive on siihen erittäin hyvä!
  • Me käsittelemme näytetuotteet sekä hierontaöljyjen ja vastaavien pullot desinfiointiaineella päivittäin ja esiteltävät tuotteet myös ennen ja jälkeen kutsujen. 
  • Kutsuillamme suositeltu enimmäismäärä osallistujille on tähänkin asti ollut 10 henkeä, ja toivomme siitä pidettävän kiinni


Naistenkutsuilla ja tuote-esittelyissä meillä ei ole koskaan varausmaksua, joten mikäli joudut peruuttamaan tai siirtämään kutsut, tämä ei maksa teille mitään! Kunhan ette tule sairaana kutsuillemme - sillä jos me sairastumme, ja joudumme perumaan yksityistilaisuudet, se on paitsi huonoa mainosta meille, aiheuttaa se harmia kutsut varanneille, ja on iso sääli sillä myymälämme täyttää kohta 18 vuotta ja kertaakaan meidän puolesta ei kutsuja ole jouduttu perumaan! Toivomme, että putki ei katkea tähänkään koronaan.

Positiivinen ajatus?

Korona on varmasti koskettanut kaikkia ja vaikuttanut kevään suunnitelmiin. Myös meillä talvilomamatkat, harrastemessut, jääkiekon liigahuipennus ja paljon muuta kovasti odotettua, on pyyhitty kalentereista.

Silti mietimme, voisiko tilanteesta löytää myös jotain positiivista?

Moni elää kiireistä arkea työn ja omien ja lasten harrastusten ja menojen keskellä. Meillä asiakkaista suurin osa sanoo, että parisuhteessa ja sen seksielämän ylläpitämisessä suurin haaste on ajanpuute.

Nyt voisi olla hetki rauhoittua ja nauttia yhteisestä ajasta. Jos ette pääse kumppanin kanssa urheiluharrastuksiin - pitäkää hemmotteluilta kotona tai vaikkapa vuoroilloin lupaatte toisillenne hieronnan! Peruuntunut teatteri-ilta kääntyy ehkä koko perheen lautapeli-illaksi ja talvilomamatkan uudelleen suunnitteluun ja haaveiluun voi käyttää monta päivää! Siinä sivussa voi kenties pitkästä aikaa keskustella haaveista ja toiveista noin yleisestikin enemmän. Voitte jopa oppia toisistanne jotain uutta!

Ihanasti eräskin asiakkaamme viime viikolla totesi, että ostaakin nyt vähän isomman satsin liukuvoidetta, jos vaikka joutuu karanteeniin, niin sujuu ainakin sutjakkaammin!

Jos mietityttää lähteä ostoksille kaupungille, nettikauppamme palvelee 24/7. Lisäksi meille voi aina soittaa tai laittaa sähköpostia kysyäkseen tuotteista, ja voimme toimittaa postitse myös muitakin kuin nettikaupassamme näkyvillä olevia tuotteita. Ohjaamme ja neuvomme oikean tuotteen valinnassa mielellämme. Vaikka ovet olisivat kiinni, palvelemme muilla tavoin ja toimitamme tuotteita, jotta saadaan pidettyä "pyörät pyörimässä".

Meiltä voi myös tilata noutopaketin, jonka sinä tai tuttava voi nopeasti hakea sovittuna aikana - vaikka muutoin olisimmekin kiinni.



#tueyrittäjää

Seuraamme tilannetta ja noudatamme viranomaisohjeistuksia. On paljon töitä, joita ei etänä voi tehdä ja jos ei voi tehdä ollenkaan, taloudellisesti se voi olla kestämätöntä.

Meidän ja lukemattomien muiden pien- ja yksiyrittäjien ja heidän perheidensä toimeentulon puolesta toivomme, että pidetään mieli positiivisena ja jos sinä ja lähipiirisi olette terveenä, ettekä kuulu riskiryhmään: uskaltakaa käyttää palveluja, käydä parturissa ja hierojalla, kahvilassa ja ravintolassa, kivijalkamyymälässä ostoksilla tai ehkäpä jopa hankkia liput tulevan syksyn kulttuuririentoihin. Uskotaan, että tilanne on ohimenevä ja voitettavissa.

 Lue yrittäjät.fi juttu tästä !



torstai 9. tammikuuta 2020

Wandit - hierontakone vai klitoriskiihotin?

Yksi legendaarisimmista, ikonisimmista ja tunnetuimmista seksileluista on varmasti Hitachi Magic Wand, joka edelleen pompsahtelee esille kun asiakkaat kysyvät tuotteista. Tuo kyseinen taikasauva on jopa niin ikoninen, että kaikki sitä seuranneet samantyyppiset lelut kulkevat sen nimen alla - "wandi" on vibraattori, joka ulkomuodoltaan muistuttaa kyseistä, alunperin lihasten hierontaan suunniteltua kotitalousvälinettä; pitkä, kova varsi, ja pallomainen pää, joka värisee. Tuttu myös TV:stä, mm. Sinkkuelämää-sarjan ystävät tietävät aina mistä puhutaan!


Alkuperäinen the wand, oli verkkovirralla toimiva (eli johdon päässä) lihasten rentouttamiseen tarkoitettu itsehoitoväline. Kovamuovinen pitkä varsiosa ja kuminen pallomainen pää, ja kaksi voimakkuutta, joiden välillä pystyi valitsemaan "sopivan" värinätehon.

Wandin matka makuuhuoneisiin on alkanut 1960-luvun lopulla kun japanilainen Hitachi lanseerasi kuuluisan sauvan USA:ssa. Nopeasti siitä tuli naisten suosikki, koska sen maine kokonaisvaltaisena jännityksen lievittäjänä levisi. Naiset kyllä ymmärsivät mitä tällä tarkoitettiin! Ja nyt ei siis puhuta hartiajumeista.

Aikana kun woman empowerment alkoi nousta, Magic Wandista tuli seksologien, seksipositiivisten feministien ja seksuaalikouluttajien luotsaama superlaite paitsi naisen nautinnon edesauttamiseen, myös helpottamaan esimerkiksi kivuliaita kuukautisia ja muita lantion alueen kipuja ja jännityksiä, mitkä puolestaan vaikuttavat seksuaaliseen nautintoon.

Magic Wand, old school.
(kuva: https://www.lesexenrose.com/magic-wand-history)

Ja pitkään Magic Wand ja sen seuraajat olivatkin likipitäen ainoita klitoriskiihottimia, mitä saatavilla oli. Pitkälle 90-luvulle asti suurin osa vaikkapa seksikaupoissa myytävistä leluista naisille, olivat vibrattomia dildoja tai sauvoja, joiden värinä stimuloi kyllä rannekanavaoireyhtymää, mutta ei juuri muuta. Wandin pitkä varsi mahdollisti sen, ettei voimakas värinä tunnu kädessä pahalta. Verkkovirtataajuus värinässä on toki voimakas, mutta laajempi ja pehmeämpi kuin tietyllä tapaa rustiikkisissa patterivibroissa. Moni nainen tosin joutuu asettelemaan pyyhkeen tai vastaavan pehmusteen wandin ja herkimpänsä väliin.

Magic Wand on iso. Nykykäsityksellä sen koko ja paino tekee siitä aika haastavan ja epäergonomisen käyttää. Mutta visuaalisesti se on näyttävämpi kuin vaikkapa pieni sormivibra, joten eipä ihme, että se näkyy monesti aikuisviihde-elokuvissa. Pornoelokuvista tuttuna superorgasmien tuottajana moni (mies) tuleekin naisystävällään edelleen wandia hakemaan.

Ja nyt seuraa ehkä yllättävä paljastus: Kaikki mitä pornoleffoissa tapahtuu, ei ole totta, eikä realistista. 



Modernilla naisella on paljon valinnanvaraa, mitä tulee mielihyväleluihin.

Myös wandeissa evoluutio on kulkenut eteenpäin. Lyhyen johdon päästä on päästy irti ladattaviin tuotteisiin ja voimakkuuksia ja värinätaajuuksia on saatu runsaasti lisää. Wandi voi olla monenkokoinen, kumisesta materiaalista on tuli vaikkapa täysin silikoniseen ja ihoa ihanasti hivelevään, allergiaturvalliseen tuntemukseen.

Edelleen monelle wandi on suosikki, ja sitä ei käy kiistäminen, mutta pari asiaa kannattaa huomioida.
  • Wandia ei tungeta mihinkään.
    Jos haluat vaikkapa stimuloida G-pistettä, älä hanki wandia.
  • Isommat wandit ovat isoja.
    Mikäli haette kivaa kiihotinta yhdynnänaikana käytettäväksi, wandi ei välttämättä ole toimivin vaihtoehto. Moni myös yllättyy niiden painosta - ne painavat!
  • Jos sinulla on herkkä klitoris tai kaipaat stimulaatiota tiettyyn pieneen kohtaan, älä hanki wandia; Sen iso pyöreä pää on monelle liian iso ja yhtä monelle myös aivan liian voimakas.
  • Jos wandi on valittu ja hyväksi todettu hemaisevien pornokohtausten perusteella - jälleen kerran: porno ei ole totta.
  • Pienemmät wandit toimivat klitoriskiihottimina paremmin, mutta niissäkin kannattaa huomioida muotoilu: pyöreä ei toimi kaikille.  
  • Lisäksi jos haluat painaa voimakkaasti sivusta - wandit taipuvat, kunnes ne eivät enää taivu, vaan hajoavat. Eli paine ikään kuin suoraan ylhäältä palloon päin on ok, sivusta ei niinkään. Jos haluat painaa vibralla voimakkaasti, mieti ehkä joku muu tuote tai varaudu siihen, ettei wandi ole ystäväsi ikuisesti. 
  • Kipeille ja kireille lihaksille laadukas wandi on erinomainen!



LeWand & Lelo Smart Wand

Kaksi wandia ylitse muiden tällä hetkellä on Le Wand Petite ja Lelo Smart Wand Large.

LeWand on uusi naisten perustama, laadukkaisiin mielihyvätuotteisiin keskittynyt yritys, ja heidän ykköstuotteensa idea on olla wandi sellaisena kuin se on kun naiset ovat sen saaneet suunnitella.

Le Wand Petite on kevyt, siro ja siinä on todella paljon säädettävyyttä sekä värinän voimakkuudessa että erilaisissa syketaajuuksissa. Lisäksi jokaisen trenditietoisen naisen tämän hetken ykkösvärisuosikki: ruusukulta!

USB-ladattava ihastus pitkäkestoisella akunlatauksella on toimiva sekä shoppailukävelystä rasittuneiden pohkeiden hierontaan, että omaan kivaan peiton alla. Tuote tuli meille uutuutena syksyllä 2019 ja nousi heti suosiksiksi myös Apuvälinemessuilla. Maailmanlaajuisesti LeWand on huomioitu ja palkittu mm. Women's Health ja Cosmopolitan -lehdissä.

Laadustaan tunnetun Lelon Smart Wand Large on puolestaan ollut asiakkaidemme yksi suosikeista jo useamman vuoden ajan ja nimenomaan hierontakäyttöön. Sen ominaisuudet vaikkapa niska-hartiaseudun hierontaan ovat vertaansa vailla. Erogonominen muotoilu, pehmeän voimakas värähtelytaajuus ja painetta lukeva Sense Touch-teknologia tekevät siitä monikäyttöisen hierontakoneen.


Kireydet ja kivut pakaralihaksissa, alaselässä, sisäreisissä ja muualla lantion alueella voivat vaikeuttaa seksistä nauttimista tai aiheuttaa suoranaisia yhdyntäkipuja, sekä naisilla että miehillä. Lelon isompi Wand toimii kokonsa ja värinätehonsa ansiosta rentouttavana hierojana myös isommille lihaksille.

Muistathan aina, että myös hierontakoneiden kanssa toimii parhaiten vesipohjainen liukaste. Silikoniliukuvoiteet ja hierontaöljyt vahingoittavat liimauksia, pehmittävät pintasilikonia, ja saattavat aiheuttaa välineelle nopeamman rikkoutumisen.


Näihin ja muihin hierontakoneisiin pääset tutustumaan palvelevassa myymälässämme Tampereella, Näsilinnankadulla! Meiltä myös klitoriskiihottimet ja muut mukavat itselle tai yhteiseksi!


torstai 12. joulukuuta 2019

Vertailussa: "korvakuumemittarit" eli ääniaaltovibrat

Ääni- ja paineaalloilla (tai soonisella värähtelyllä, kuten LELO tekniikan ilmaisee) toimivat klitorisstimulaattorit (naistenhuoneessa myös ronskimmalla nimityksellä pilluimurit tai jo feissarimokistakin tuttu korvakuumemittari) ovat muuttaneet monen naisen käsityksen mielihyväleluista. Näiden voima ei perustu perinteiseen värinävibraan, vaan aivan muuhun!

Ilmanpaineen värähtely ei tunnu pinnallisena, monelle jopa puuduttavana värinänä, vaan paljon syvemmälle ulottuvana stimulaationa. Osa asiakkaistamme on verrannut tätä "pehmeän" intensiivistä tunnetta käsisuihkun tietynlaiseen paineeseen, tai suuseksiin. Tosiasia on kuitenkin se, että nyt ollaan jännän äärellä: tekniikka ja mielettömät tuntemukset, joita on hyvin vaikea selittää!

Paljon melua olemme kuulleet SatisfyerPro -lelusta, mutta kun melkein kahden vuoden ajan olemme saaneet tehdä vertailua sen ja parin muun vastaavan tuotteen välillä, niin kyllä totuus on se, että vaikka Satisfyer on nettimaailmassa suosittu - niin kivijalkamyymälässä, jossa nainen pääsee tuotteeseen tutustumaan tarkemmin, näin ei ole. Satisfyeriä olemme koko tänä aikana myyneet yhden ainoan kappaleen. Kaikki muut yli 200 naista ovat valinneet mieluummin Lelon Sonan. Jopa ne, jotka ovat jo Satisfyerin ostaneet, ovat todenneet, että onhan se kuin mopo Ferrarin rinnalla: neljä pyörää ja eteenpäin pääsee, mutta harva kuitenkaan siihen enää palaisi kun on kokeillut vaihtoehtoa! Etenkin kun hintaero tässä tapauksessa ei ole järin suuri.

Womanizer on tämän tuotekatraan kolmas, ja itseasiassa se alkuperäinen jäsen. Se on laatutuote, joka on naisten suunnittelema, mutta hinnaltaan kallein eikä ole meillä noussut suureen suosioon koska myös sen muotoilu ja materiaali ei vedä vertoja LELO Sonan pehmeydelle. Muuten siitäkin olemme kuulleet hyvää palautetta, vaikkakaan tuotetta ei siis myynnissä meillä ole ja siten enempää tässä vertailussa emme voi siihen ottaa kantaa.

Nettikaupassa, missä tuotteita ei pääse vertailemaan (ääniä, materiaalin tuntua, ja tässä tapauksessa etenkin sitä itse imua ja puhallusta) halvin ja isoimmalla rahalla mainostettu toki myy.

Seuraavan vertailun olemme koonneet asiakkailtamme kuulemastamme palautteesta.
Lisäksi olemme koittaneet selventää eroja LELO SONAn erilaisten mallien välillä - saatavilla tällä hetkellä on kolmea erilaista: Sona, Sona Cruise ja Sona2 Cruise.

Paras on tietysti tulla toteamaan erot itse paikan päälle myymäläämme!


Satisfyer Pro

+  Hinnaltaan edullisin
+  Ladattava, hyvä akunkesto
+  Vesitiivis; irroita suutin pestäksesi se kunnolla
-   Melko voimakas, "pulputus" ääni, etenkin suuremmilla voimakkuuksilla
-   Ei ime, ainoastaan puhaltaa
-   Irroitettavat suuttimet (suuttimien vaihtoa suositellaan tietyn käyttökertamäärän välein)
-   Kovat suuttimen reunat: ei sovi herkälle
-   Kovamuovinen varsi tuntuu kylmän kovalta, mutta toki materiaali on hinnaltaan edullisempi 
+/- Suunniteltu käytettäväksi "itsestä poispäin" eli helpompi jos koneenkäyttäjä on kumppani, vaikeampi jos ohjaat sitä itse
+/- Näyttää ja tuntuu työkalulta

Satisfyer Pro:n teho perustuu ilmanpaineeseen, eli eräänlaiseen pulputukseen. Pystyt säätämään voimakkuutta pienestä voimakkaaseen. Irroitettavaa silikonisuutinta suositellaan vaihdettavaksi aika ajoin. Moni asiakkaistamme on kokenut suuttimen väärän malliseksi ja reunoistaan liian kovaksi ja siten jopa kivuliaaksi. Ääni on kuin ankkalammikko. Ei toki häiritse kaikkia. Materiaalin tuntu on kylmä ja kova. Ilman vertailukohtaa toki monelle mieluinen lelu.


LELO SONA: Kolme erilaista


Lelo Sona on muutakin kuin puhallin. Sen suutinosa on suunniteltu siten, että alipaine aikaansaa imun, mihin yhdistettynä värähtely on monella asiakkaallamme vienyt orgasmit aivan uudelle tasolle. Olemme kuulleet myös paljon hyvää palautetta naisilta, jotka ovat pitkään tai jopa koko elämänsä kokeneet vaikeuksia saada orgasmia. Sona on ollut pelastus myös heille, joille tavalliset vibraattorit ovat liian "brutaaleja" eikä värinä niissä tunnu miellyttävältä. Imun ansiosta Sona toimii klitoriksen lisäksi myös nänneille - ja on muutama mieskin kehunut kokeilleensa kiveksiin ja ihan jees!

Lelo Sonan kaikissa malleissa materiaali on lääketieteellistä, samettisen liukuvaa ja lämpimän tuntuista silikonia. Suutin on muotoiltu pehmeäreunaiseksi, joten oikeaa kohtaa on miellyttävämpi hakea kuin vaikkapa Satisfyerissä. Pieni määrä liukastetta kuitenkin on suositeltavaa tähänkin.
Imun vuoksi kokemus voi olla todella voimakas - ja toki voi olla myös liiankin tehokas. Pari "huonoa" palautetta olemme saaneet miehiltä, joiden naisystävät ovat Sonan avulla olleet liiankin nopeita. Tai jääneet suorastaan koukkuun! Sanoisimmekin siis, että Sona ei ehkä sovi lämmittelyyn vaan on ns. viimeistelylaite.

+  Todella intensiivinen teho, joka perustuu sekä imuun, että ilmapaineen aikaansaamaan värähtelyyn
+  Muotoiltu ergonomisesti naisen käteen, ja siten että itse voi sitä helposti ohjata ja säätää
+  Miellyttävä silikonipinta
+  Suuttimen muotoiltu
+  Ladattava, lyhyt latausaika, hyvä akunkesto
+  Vesitiivis, vedellä pestävä
+  Laadustaan vuosikausia tunnettu valmistaja ja mahdollisuus rekisteröidä tuote valmistajan takuun aktivoimiseksi
-  Eri hintaisia: Perusmalli 79€, Cruise Control 99€ ja uusin Sona2 Cruise 139€, eli ei halvin
-  Imu aiheuttaa aina äänen, ja etenkin Cruise mallissa tehokkaampi moottori alkaa pitkään ihoon painettaessa entistä voimakkaammin tuottaa tehoa (ja ääntä)

 
Sona perusmalli sopii sinulle, joka haluat markkinoinen parhaan, mutta suhteellisen edulliseen hintaan.
Sona Cruise on sinulle, joka tiedät kaipaavasi ronskeja otteita. Cruise control tarkoittaa samaa kuin Lelon Sense Touch hierontakoneissa. Eli moottori lukee painetta: jos painat sillä ihoa vasten, moni muu moottori alkaa himmata ja hyytyä, Cruise Control voimistaa tehoa, eli pitkässäkään käytössä ei hyydy! Voimakkaampi moottori on ehkä hieman kovaäänisempi, mutta hevosvoimaakin sitten löytyy sen edestä.
Edellä mainituissa on kahdeksan erilaista värinäohjelmaa (tasaisesta sykkivään) ja niissä voimakkuuden säätö.

Uusin tulokas perheeseen on Sona2. Siinä missä perus-Sona ja Cruise ovat ulkomuodollisesti aivan samannäköisiä, Sona2 on muotoiltu uudestaan siltä osin, kun palautetta on saatu. Käsiosassa on pienet juomut, jotta se pysyy hyppysissä entistä paremmin. Suutinosan reunoja on levennetty, jotta "tarttumapintaa" on enemmän. Mukana on myös neljä uutta värinäohjelmaa, eli yhteensä 12. Käynnistys ja sammutus on vaihdettu tapahtumaan, ei plussasta ja miinuksesta, vaan keskeltä, ettei käy niin, että säätäessäsi voimaa pienemmälle, vahingossa sammuttaisit tuotteen. Sona2 Cruisessa supertehokas moottori, joka pysyy menossa mukana. Hinta on toki näistä kallein.



Huomioida kannattaa, että vaikka tuotteet ovat erittäin kehuttuja, mikään ei koskaan toimi kaikille ja mielipiteitä ja makuja on monia.

Jos olet erityisen herkkä koville äänille, älä valitse ääniaaltotuotetta - niissä kaikissa on kuuluva ääni. Myymälässämme pääset tietysti kuuntelemaan tuotteet ennen ostopäätöstä. Jonkin verran eroja tuotteissa keskenään on: siinä missä Satisfyer kuulostaa monen mielestä säteilymittarilta, Sonan lurputus voi olla jopa melko luonnollinen. Voimakkaampi Cruise surisee hieman äänekkäämmin.








Parhaiten pystyt vertailemaan tuotteita liikkeessämme. Tervetuloa testimatkalle Maukasteeseen Tampereelle, osoitteeseen Näsilinnankatu 22!

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Lämpöä joulunodotukseen!

Syksyn ajan naistenkutsuillamme ihastuttaneet, lämpenevät hieromasauvat, pakettiin kuusen alle tai lämmittämään joulunodotusta!

Nämä ladattavat vibraattorit saa siis lämpenemään, tai sitten voit nauttia vaan erilaisista värinäohjelmista, joissa erittäin hyvä voimakkuudensäätömahdollisuus: kutkuttavan miedosta voimakkaaseen. Saatavilla on G-piste-muotoiltu perusmalli, tai ns. rabbit-sauva, jossa siis myös klitoriskiihotin. Ja tietysti joulunpunaisena!

USB-piuhalla ladattavat vibraattorit ovat ihoystävällistä, samettisen pehmeää silikonia. Kultainen käsiosa on maalattua muovia, eli ei sisällä metallipintaa, eikä myöskään nikkeliä.


Kumman valitset?

5.12. päivän joulukalenteritarjouksena saat lämpövibroihin kaupan päälle Wet Stuff Gold -liukuvoiteen 270ml pumppupullossa. Gold on vesipohjainen, erittäin pitkäkestoinen, hellävarainen intiimiliukaste, joka sopii myös silikonisten lelujen kanssa. Moni asiakkaistamme kertoo, että Gold tuntuu lämpimältä: se ei siis ole varsinaisesti lämmittävä, mutta miellyttävän ohuen koostumuksen ansiosta lämpenee ihon lämpöiseksi todella nopeasti, eikä siis tunnu kylmältä, kuten monet muut vesipohjaiset liukuvoiteet. Lahjan arvo 27,90€. (Lämpövibrat 89€ ja 99€).




Itsenäisyyspäivänä 6.12. myymälämme on suljettuna
ja palvelemme jälleen lauantaina 7.12. normaalisti kello 10-17.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019

Joulukuu on alkanut vauhdilla ja sitä myöten myös perinteinen joulukalenterimme avautuu paljastaen päivittäin tarjouksen tai lahjavinkin!

Tarjoukset ovat voimassa aina kyseisen päivän tai niin kauan kuin tarjouspaketteja riittää (huom. osaa rajoitettu erä!)

Näet kalenteri"luukun" instagramissa tarinoissamme - ota siis seurantaan @maukaste tai piipahda myymälässämme kurkistamassa.

Postin lakko on päättynyt ja hiljalleen saamme taas tilaukset rullaamaan ja joulutuotteita saapuu myymäläämme lähes päivittäin. Paljon on toivottu esimerkiksi ladattavia vibrarenkaita ja stimuloivaa klitorisgeeliä. Lisäksi jo kutsuillamme ihastusta herättäneet uutuustuoksut hierontaöljyistä; "hubbabubba" ja "vihreät kuulat", sekä herkullisen paahteisen karamellin mieleen tuova vaahterasiirappituoksu.

Joulukalenterimme Näsilinnakadulla avautuu arkipäivinä
ja somessa joka päivä jouluun asti!
Tiesithän, että paketoimme meiltä ostamasi joululahjat ilman lisämaksua?
Intiimituotteet testaamme aina ennen pakettiin laittamista, jotta varmistutaan siitä, että jouluyönä lahjan saada saa käyttöönsä toimivan tuotteen.
Ruuhka-aikoina varustaudu ostoksille ottamalla aikaa ja syömällä hyvin - nälkäisenä ei ole kiva kiiruhtaa paikasta toiseen!

Toivomme, että kaikilla sekä joulu, että sen odotus olisi täynnä mielihyvää ja siis hyvää mieltä.

3.12. kalenteri paljasti kimallusta pikkujouluihin!

torstai 28. marraskuuta 2019

Joulukalenterimme tulee taas!

Black Friday -hysteriaan emme ole halunneet lähteä tänä vuonna mukaan. (Paitsi vahingossa kun näyteikkunamme valot sanoivat sopimuksensa irti, joten ennen kuin sähkömies ensi viikolla saapuu, ikkunamme ovat teeman henkeen sopien täysin pimeät!) Kannustamme asiakkaita aina miettimään ostoksiaan tarkasti, ettei tule hankittua turhakkeita tai nopeasti roskiin heitettäviä tuotteita.

Kaikenvärisinä viikonpäivinä meillä on aina tuotteissamme niiden oikeat hinnat - emme polje tuotteiden arvoa, mutta pyrimme saamaan tuotteemme suoraan valmistajalta tai isompina erinä, jolloin pystymme myymään tuotteet kilpailukykyiseen hintaan. Toki hintaan meillä vaikuttaa Suomen verotus (versus vaikkapa ulkomaiset nettikaupat - sekä tuotteiden että työmme osalta). Mutta tällöin myös asiakaspalvelu on kotimaassa ja mahdollisuus kysyä tuotteista.

Palveluumme kuuluu, että aina kaikki moottoroidut tuotteet on käyty läpi ennen myymistä asiakkaalle: ladattavat tuotteet lataamme niiden omilla latureilla varmistaaksemme toimivuuden, paristokäyttöiset tuotteet testataan toimiviksi ja asiakas saa meiltä aina samaan hintaan paristot mukaan. Lisäksi tarjoamme leluostoksiin mukaan laadukkaat liukuvoiteet (arvo 4,90€-27,90€).

JOULUKALENTERI by Maukaste

Asiakkaidemme toivomuksesta valmistamamme Joulukalenteriämpäri pariskunnille myytiin loppuun myymälästämme, mutta ei hätää - perinteinen somejoulukalenteri "avautuu" joka päivä Instagramin tarinoissa joulukuun ensimmäisestä päivästä aattoon asti! Parhaat vinkit ja tarjoukset nähtävillä myös Facebookissa.


Ota siis Instagramissa seurantaan @maukaste ja kurkkaa joka päivä instastories, missä päiväkohtaiset tarjoukset ja vinkit näkyvät. Huomaathan, että tarjouspaketteja on saatavilla aina rajoitettu erä ja vain myymälästämme Tampereelta. (Mikäli et pääse paikan päälle, ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla maukaste (a) gmail.com)


LAHJAVINKKEJÄ


Vaikkei ihan vielä ole joulukuu, niin vinkkaamme jo nyt, että huippusuosittua pariskuntavibraattoria LELOn Tiani2:a on taas saatavilla kaikkia kolmea väriä.

Tiani on suunniteltu siten, että sitä voi käyttää yhdynnän aikana, jolloin värinä stimuloi molempia - tai vibran voi nainen jättää päälleen ja antaa kauko-ohjaimen kumppanilleen! Se, minne lähdette - pikkujouluihin, kevään hangille hiihtelemään, ravintolaillalliselle, jääkiekko-otteluun... - on vain omasta mielikuvituksesta kiinni!

Tiani2 on pakattu kauniiseen lahjarasiaan ja mukana tulee sekä vibra, että kaukosäädin, jossa 12m kantomatka. Lisäksi latauspiuha ja paristot kaukosäätimeen. Ja meidän puolesta tietysti reilu pullo huippulaadukasta, asiakkaidemme suuresti suosittelemaa vesipohjaista Wet Stuff -liukuvoidetta. Edellisinä jouluina tuote on myyty jo hyvissä ajoin loppuun, joten mikäli teillä on tietty väri (pinkki, lila, tai musta) minkä haluatte, suosittelemme ettei jätetä joulushoppailua viimetippaan. Lisää tulee todennäköisesti vasta joulun jälkeen.

Posti kulkee onneksi taas, ja lisää uutuustuotteita saapuu ripotellen myymäläämme! 
Esimerkiksi pitkään toivottuja "orgasmitippoja" eli klitoriksen verenkiertoa lisäävä ja siten tuntoherkkyyttä voimistava uutuustuote. Lisäksi paljon kysytty stimulaatiovoide miehelle, ihanan tuoksuisia hierontaöljyjä (mm. vihreä kuula!) ja hierontakoneita ja paljon muuta.

Myös klitorisimurista, eli ääniaaltoihin perustuvasta supersutkuttimesta Lelo SONA:sta kaikki mallit: perus Sona, tehokkaammalla moottorilla oleva Sona cruise conrtol ja täysin uusittu kakkosmalli SONA2 Cruise, jossa paranneltu käytettävyys ja enemmän toimintoja! Näiden kolmen eroista kerromme myöhemmin lisää...

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Apuväline2019 messut 7.-9.11.

Kävijät ovat toivoneet Apuvälinemessuille seksuaaliterveyden teemaa ja tänä vuonna aihe viimeinkin ylittänyt "kynnyksen" ja isosti mukana tapahtumassa! Aika on siis vihdoin oikea ja me Maukasteessa olemme tästä erittäin iloisia.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Jotta kukaan ei jäisi yksin -hanke toteuttaa messuille OsalliSEKSI-korttelin, jonka sisällä käsitellään erittäin monipuolisesti paitsi seksuaalisuuden ja siihen liittyvien oikeuksien lisäksi myös yleisesti hyväksynnän teemaa; jotta kukaan ei jäisi yksin, vaan että kaikki pääsisivät osalliseksi!

OsalliSEKSI pitää sisällään tietoiskuja, tapaamisia, opastuksia, ajatuksia...ja paljon muuta Apuvälinemessuilla ennen näkemätöntä. OsalliSEKSI-teemakorttelissa sosiaalisesta elämästä ja seksuaalisuudesta puhutaan asioiden oikeilla nimillä! Messuosasto muodostaa kodinomaisen tilan, jonne voit tulla tutustumaan seksuaaliterveyteen liittyviin asioihin helposti ja turvallisesti. Olohuoneen kirjastossa on laaja valikoima aihetta käsitteleviä julkaisuja.Voit myös "lainata" itsellesi esimerkiksi seksuaaliterveyden tai osallisuuden apuvälineiden asiantuntijan tai kokemusasiantuntijan kertomaan sinua askarruttavista asioista. Makuuhuoneessa saat tietoa erilaisista seksin apuvälineistä ja pääset tutustumaan niihin käsinkosketeltavasti.


Lue lisää korttelista sekä blogeihin tallennetuista ajatuksista teemaan liittyen
https://www.kvps.fi/tapahtumat/osalliseksi-apuvalinemessuilla

Ja toivottavasti nähdään messuilla!
 
Tahdomme aina, että apuvälineen hankintaa mietitään tarkasti, ettei tule vikaostoja, ja haluamme kunnioittaa jokaisen yksityisyydensuojaa, joten messuilla emme kerää asiakastietoja emmekä vastaanota tilauskaavakkeita. Messuilla on kuitenkin mahdollista saada suosittelemistamme tuotteista tiedot myöhempää hankintaa varten. Pientä ostettavaakin, kuten liukasteita ja hemmottelupuutereita, voi käteisellä hankkia jo paikan päältä.

Maukasteen asiantuntijat ovat tavattavissa torstaista lauantaihin 7.-9.11. messujen aukiolojen mukaisesti (to&pe 9-17 ja la 10-16). Huomaattehan, että tällä välin myymälässämme Tampereen keskustassa palvelee tuuraajamme, joten "vaikeissa" kysymyksissä ja vaikkapa korsetinsovituksissa tai kutsuvarauksissa pyydämme palaamaan asiaan jälleen ensi viikolla, eli 11.11. alkaen.