keskiviikko 9. elokuuta 2017

Back to School!!!

Eli ohjeita yhteistyö- ja sponsorointipyyntöihin


Syksy saapuu ja opiskelijat palaavat takaisin koulunpenkeille. Valikoimiimme kuuluu paljon myös opiskelijabudjetille sopivaa hauskaa - muistakaa kysyä myös opiskelija-alennuksista!

Adam&Eve on tehnyt yhteistyötä Opiskelijan Tampere ry:n kanssa jo vuosia ja olemme alusta asti tarjonneet Opiskelijan Tampereen kautta alennuksia opiskelijoille voimassaolevalla opiskelijakortilla. Olemme myös tehneet paljon erilaista yhteistyötä lukuisien opiskelijajärjestöjen kanssa lahjoittamalla tapahtumiin ehkäisyvälineitä, liukuvoiteita ja erilaisia hauskoja palkintoja kisoihin ja visoihin.

Yhteistyöasioissa meihin voi edelleen ottaa yhteyttä, mutta pyyntöjen valtavan määrän vuoksi, huomioittehan seuraavat asiat:

- Pyynnöt vähintään 2 viikkoa ennen tapahtumaa / tuotteiden hakua
- Väärinkäsitysten välttämiseksi laadimme aina osapuolten kesken yhteistyösopimuksen
- Kun kyseessä on yhteistyö, myös me toivomme saavamme jotain vastineeksi; Kerrottehan hakemuksessanne selvästi, miten aioitte tuoda esille sponsoriyritystä, eli meitä (tuotteet maksavat myös meille, ja kaikki sponsorointi- ym. asiat hoidamme omalla ajallamme, joten toivomme saavamme vastinetta sekä rahalle että ajalle)
- Rahapyyntöihin emme tällä hetkellä lähde
- Hakemuksessa tulee käydä selvästi ilmi keitä olette, mihin tapahtumaan tuotepyyntö on, mitä tuotteita se koskee ja millaista määrää olitte ajatelleet
- Milloin kyseinen tapahtuma on ja milloin olisitte tulossa mahdolliset yhteistyötuotteet hakemaan
- Mahdolliset tuote-esittelyt ym. sovitaan aina erikseen ja erillisen hinnoittelun mukaan

Yhteistyöasioissa meille voi laittaa sähköpostia shop (a) adameve.fi tai soittamalla (03) 2128289


Nuoret ovat nettikauppakansaa, mutta muistutetaan kuitenkin, että kotimaisten kivijalkayritysten suosiminen pitää keskustat elävinä ja luo työpaikkoja tulevaisuuden valmistuville.

Adam&Eve on Suomalainen, naisten omistama ja pyörittämä seksuaaliterveystuotteiden maahantuoja ja jälleenmyyjä. Lähdemme mielellämme mukaan tapahtumiin ja tilaisuuksiin, jotka ovat ns. lähellä sydäntämme ja kun tuotteillamme on tapahtuman kohderyhmälle selkeä tilaus. Esimerkkeinä erilaiset seksuaalikasvatukseen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tilaisuudet. Emme ole perinteinen pornokauppa, emmekä semmoisena tahdo tulla ymmärretyksi, ja tämän tahtoisimme välittyvän myös yhteistyökumppaneidemme mainonnassa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti