torstai 16. heinäkuuta 2015

Polttareiden vinkkinurkka

Kesä on vierähtänyt totutusti erilaisten naistenkutsujen parissa, etenkin polttareita on piisannut. Siinä mielessä emme ole pettyneitä helteettömyyteen - on ollut kiva tehdä polttarikutsuja sisätiloissa, eikä isommillakaan porukoilla myymälämme kutsutila ole tullut liian tukalaksi! Luonnollisesti jääkaappikylmä skumppa auttaa myös asiassa :)

Siinäpä vinkki nro 1: PIDÄ SKUMPPA KYLMÄNÄ
Muistattehan, että meille voitte tuoda juotavat kylmään vaikkapa jo edellisenä päivänä, jolloin kuohuva on takuuviileää kutsujen alkaessa. Päivän aikana laukussa pyörinyt ja lämmennyt kuplajuoma on paitsi huonon makuista, myös niin kuohuvaa, ettei laseihin paljoa päädy. Siispä, huolehdi kylmäketjusta!


Ruokatarjoilut ovat tänä kesänä nousseet aivan uusiin ulottuvuuksiin. Mansikoiden lisäksi pöytään on katettu kaikenlaista herkullista! Etenkin aamukutsujen brunssimahdollisuus on saanut järjestäjät ylittämään itsensä kerta toisen jälkeen. Kaikesta tästä huolimatta...

Vinkki nro 2: MIETI TARJOILUT TARKASTI
Meillä on tarjota skumppalasit ja erilaisia tarjoiluastioita. Mikäli haluatte tarjota lautasilta syötävää ruokaa / herkkuja on niin paljon, että lautaset olisivat jees - muista pakata lautaset ja mahdolliset ruokailuvälineet mukaan. Sormisyötävät pikkunaposteltavat ovat erittäin hyvä vaihtoehto (kuten croissantti, hedelmät, vaahtokarkit yms.). Huomioittehan, että yhtäaikaa esittelyn kanssa ette voi ruokailla: öljyjen ja vastaavien testaaminen on haastavaa jos käsiä käytetään syömiseen, myös aistit sekoittuvat jos sormissa on vaikkapa suolaa pähkinöistä ja pitäisi nuuhkia rauhoittavaa laventelia. Erilaisten välineiden ja rasvaisten herkkujen yhtälö ei myöskään toimi: voitte kuvitella hieromasauvan, jossa on sormenjälkiä sipsirasvasta...
Pieni ruokailu tiloissamme siis onnistuu - mutta muistakaa varata siihen aikaa! Eli jos esittelyn kesto on noin tunti - puolitoista, ruokailulle kannattaa varata yksi puolituntinen lisää, etenkin jos tarjottavaa on enemmän. Ja silti kannattaa tarjoiluissa miettiä kohtuus ja helppous. Huomasimme taannoin esimerkiksi, että kokonaisen vesimelonin leikkaaminen meidän pienen keittiön välineillä oli melko hikinen urakka ;)
Voitte tuoda myös tarjottavat meille jo edellisenä päivänä. Meillä on pieni jääkaappi, johon evästä jonkinverran mahtuu. Mikäli haluatte tarjota kakkua tai muuta isompaa, kannattaa kysyä etukateen onko kaapissa tilaa (jos viikonlopun kaikilla kutsuporukoilla on kakku, voi mahduttaminen olla haastavaa - vaikka haasteistahan toki tykkäämme!).



Aasinsiltana tarkoiluista....
Vinkki nro 3: VARAA AIKAA
Etenkin polttareilla päivään halutaan mahduttaa kaikkea kivaa sankarin kunniaksi, mikä monesti johtaa kiireeseen ja järjestävän osapuolen stressaantuneeseen kännykän ja kellon vilkuiluun. Mitä isompi porukka naisia, sitä enemmän menee aikaa esimerkiksi vessakäynteihin. Meilläkin on vain yksi asiakas-wc, joten jonottamaan saattaa joutua. Tähän kun lisätään tarjoilut ja muut vastaavat, tunnissa ei kutsuja liikkeessämme voida pitää. Joskus asiakkaat toivoivat pikakutsuja - ja lopputulos oli, että ravintolavarausta siirrettiin moneen otteeseen ja aikaa kului se kaksi tuntia! Onneksi me osasimme arvata tämän - varaamme aina kutsuille aikaa vähintään kaksi tuntia. Joskus aikataulu on tiukka, joten on tärkeää, että olette ajoissa paikalla. Mielellämme kun emme ketään hoputa pois.

Viimeisimpänä vielä kaikille polttareiden järjestäjille sekä osallistujille:
MUISTAKAA NAUTTIA!
Olivat kutsut sitten polttarit tai synttärit tai muuten vaan naistenilta - rentoudu ja nauti! Me huolehdimme tarjoiluiden asettelun ja jälkisiivouksen. Kun edellä olevat asiat ovat kunnossa, homma toimii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti