keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

SEKS2015

Sexpo-säätiön koulutuspäivä SEKS2015 järjestettiin Helsingissä perjantaina 20.3. teemalla Halun anatomia - Löydä, vahvista ja säilytä.

Saimme onneksi myymälään sen verran apuvoimia, että pääsimme Lauran kanssa osallistumaan päivään Helsingissä.

Seksuaalinen halu ja etenkin sen puute on ollut paljon tapetilla. Senkin vuoksi koulutuksen teema oli erittäin toivottu. Myös meillä asiakkaat ottavat halun lisäämisen kysymykset usein esille.

Varsinaista suurta ihmelääkettä koulutuspäivä ei tarjonnut, emmekä sitä toki odottaneetkaan. Mutta paljon mielenkiintoisia puheenvuoroja erilaisista näkökulmista; ikääntyvän naisen näkökulma, seksuaalilääketieteen näkökulma, miehen näkökulma, paneelissa myös mm. voimakkaasti kehon kautta taidetta tekevän naisen näkökulma. Lisäksi ihana, sympaattinen Kylli Kukk hehkutti sitä, miten tärkeää on nauttia omasta kehosta, pitää sitä hyvänä ja antaa myös sille huomiota - jos on naama rutussa ja omassa kehossaan epämukavasti, ei voi olettaa että halun ja nautinnon tulet myöskään seksuaalisessa mielessä liiaksi hehkuisivat!

Yhteenvetona todettakoon tuttu juttu, että seksuaalinen halu on hyvin monimutkainen tapahtuma, mihin vaikuttavat monet fyysiset ja psyykkiset tekijät. Fysiologian kannalta voidaan kertoa, mikä halun aiheuttaa ja mikä sitä kenties laskee, ja kehitteillä on jopa lääkkeitä, joilla halua lisätään tai voimistetaan. Siitä, onko kaikkeen tässä maailmassa välttämätöntä napata pilleri, voidaan toki olla montaa mieltä... 

Tärkeää on tiedostaa, että on normaalia olla haluamatta aina ja koko ajan.
Meillä esimerkiksi elää voimakkaasti myytti miehestä, joka on aina valmis seksiin. Tämä ei toki pidä paikkaansa. Miehen seksuaalinen halu ja erektiokyky ovat herkkiä. Näihin vaikuttavat paljon sekä psyykkiset että fyysiset tekijät tai vaikkapa muu lääkitys. Erektiokykyyn voidaan lääkkeillä vaikuttaa suhteellisen helposti - mutta myös erektiolääkkeet vaativat seksuaalisen halun kipinäksi. Ilman ärsykettä nekään eivät seisokkia tee.
Silloin kun ihminen kokee seksuaalisen halun muutoksen (oli se sitten suuntaan tai toiseen!) haittaavan elämää, on syytä miettiä keinoja ongelman voittamiseksi. Kyse on siis yksilön kokemasta haitta-asteesta. Jos ei haluta, eikä se haittaa itseä eikä mahdollista kumppania, on turha alkaa repiä peliverkkareita. Haittaavaan haluttomuuteen puolestaan on apua saatavilla, yksin ei kannata jäädä omassa päässä asiaa pyörittelemään. Vähintäänkin kumppanin kanssa asiasta kannattaa keskustella.

Lääkäri Juhana Piha sanoi yleisimmin miesasiakkaidensa kysyvän, paljonko on normaali määrä? (seksiä, yhdyntöjä, seksuaalista kanssakäymistä tms.). Iltapäivälehtien lööpeistä (suomalaiset keskimäärin 3krt/vko) poiketen normaalin variaatio on varsin laaja: se voi olla kolme kertaa viikossa tai kerran kuussa. Joku pariskunta voi olla hyvinkin tyytyväinen seksuaalielämäänsä vaikka sitä tapahtuisi muutamia kertoja vuodessa.
Seksuaalisten halujen kohtaaminen on sitten asia erikseen; jos toinen tahtoo kolme kertaa viikossa ja toinen kerran kuussa, ongelmia tulee kenties ennen pitkää.

Halua heikentäviä tekijöitä ovat muuten ne ihan samat "herkut" kuin mitä melkein missä tahansa tämän päivän kansantaudissa: ylipaino, tupakointi, päihteiden käyttö, liikkumattomuus, epäterveellinen elämä... Pitääkö siis poistaa ensin kaikki nautinnot, että löytää nautinnon..?!?!
Eivät tilaisuudessa puhuneet ammattilaisetkaan kannattaneet täyskieltoa esimerkiksi alkoholiin, mutta kohtuus kaikessa. Lasi viiniä voi rentouttaa ja virittää tunnelmaan - pullollinen ei niinkään.

Viitaten edelliseen blogipostaukseen ja Maija Kajanin ajatuksiin, on hyvä muistaa välillä katsoa myös peiliin jos tuntuu, että kipinä kumppanista on kateissa: Olenko minä kumppanin halun arvoinen? Olenko ansainnut halun kohteena olemisen?


Paljon ajatuksia siis heräsi ja varmasti käsittelemme niitä blogissa jatkossakin!
Tämän aamun Aamulehdessä oli aiheeseen sopiva Fingerpori, joka on pakko jakaa :)



Sexpo-säätiön toiminnasta voit lukea lisää osoitteesta www.sexpo.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti