tiistai 25. marraskuuta 2014

Joulunodotus

Aina se tulee liian nopeasti.
Joulu.
Vuosi vuodelta yhä nopeammin - vai vain aikaisemmin?

Kun minä olin lapsi ja nuori, jouluvalmistelut kotona aloitettiin aina itsenäisyyspäivänä, ei tippaakaan aikaisemmin. Joskus väännettiin hirveä tappelukin siitä kun joku halusi ripustaa valoja ulos jo pari päivää aikaisemmin, että EI - joulu alkaa vasta itsenäisyyspäivästä!

Nykymaailmassa ja kaupallisuudessa on pitänyt hyväksyä se, että joulu näyttää alkavan jo marraskuun alussa. Heti kun halloween-krääsästä päästään eroon, täytetään hyllyt puurolla ja manteleilla ja glögillä ja joulukoristeilla. Joulu on kyllä ihanaa ja tunnelmallista aikaa, mutta johan sitä kyllästyy jos kaksi kuukautta vuodesta on joulua! (sitä paitsi, ainakin Tampereella jouluvalot tuikkivat tällä hetkellä kosteassa plussakelissä)

Me ollaan Adam&Evessä aina vitkasteltu jouluasioiden kanssa ja viritelty kuuset ikkunaan kun muualla on aloitettu jo joulun alennusmyynnit (eli viime vuosina jo pari viikkoa ennen aattoa!). Tänä vuonna ajateltiin olla ajoissa :)
Kaivettiin jo nyt, hyvissä ajoin ennen joulukuun vaihdetta jouluiset koristeet varastosta, viriteltiin kuuset ja valot ja pikkujouluideapöydät esille. Minä jopa lauantaipuhteena leivoin piparkakkuja teemaan sopivaksi, että saadaan ikkunaan - tai sitten ihan vaan syötäviksi! (Joskin tässä yhteydessä "piparia tarjolla" aiheuttaa yleensä kanssaihmisissä, jostain syystä, outoja mielleyhteyksiä...)
Suklaatarjoilu on aloitettu (voi omaa massuraasua kun ne dumlet ja geishat ja pätkikset ja fazerin siniset tuossa niin helposti ovat napsittavissa...) ja kahvinpurujen sekaan ripaus glögimausteita tuoksun vuoksi.


Joulun tilaukset on tehty ja nyt vaan odotellaan ja toivotaan, että tavara saapuu paikalle joulukuun alkuun mennessä!
Euroopasta tuotteet tulevat yleensä hyvinkin nopeasti ja viime hetkillä saadaan vielä täydennystä. Ameriikasta taasen matka on sen verran pitkä, että jännitystä on kuin lapsena joulupukin kuumaa linjaa kuunnellessa, että ehtiikö se pukki tuolta telkusta meille asti illaksi...Niin, että ehtivätkö ameriikanmaan tuomiset meille asti kiireimpään joulusesonkiin. No, onneksi valikoimaa on reilusti ja tuotteista parhaat on valittu usealta eri valmistajalta, joten ilman lahjoja ei kukaan taatusti siitä syystä jää!

Uusimpia tuulia tälle joululle edustavat mm. Jimmyjane -hyväilytuotteet: kolme erilaista, ladattavaa, huikeaa klitoriskiihotinta aivan uudenlaisella muotoiluilla - näissä on muuten järkeä!


Rauhallista joulu(kuu)n odotusta jokaiselle. 
Elkää ottako ressiä vaan nauttikaa valoista ja lämmöstä ja tunnelmasta.



PS. Joulukuussa voit seurata Adam&Eve:n "joulukalenteria" sekä täällä blogissamme että facebookissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti