Tiskin takana

Me Maukasteessa olemme kaikki naisia, joten näkökulmamme myös seksuaaliterveyden maailmaan on erityisen naisellinen! Yhteensä yli 20 vuoden kokemus seksuaaliterveystuotteista ja jatkuva kouluttautuminen takaa sen, että myymälässämme Sinua palvelevat aina asiantuntevat naismyyjät.

Meitä yhdistää myös aito innostus ja ylpeys tekemästämme työstä.
Me koemme tekevämme työtä tärkeän asian puolesta – jotta kaikki naiset olisivat edes himpun verran tyytyväisempiä ja onnellisempia! Maukaste on meille sydämen asia. Toivomme, että se välittyy myös asiakkaillemme!

LAURA

Minulla on yli 15 vuoden kokemus alalta seksuaaliterveystuotteiden myynnin ja maahantuonnin parista. Myyntityössä olen toiminut jo nuoresta asti, ja työtäni on aina ohjannut halu kuunnella asiakasta ja löytää juuri kullekin asiakkaalle oikea tuote. Jo useamman vuoden ajan olen myös toiminut yrityksemme toimitusjohtajana ja vastaan tuotetilauksista, toiminnasta yhteistyökumppaneidemme kanssa sekä kivijalkamyymälämme kehittämisestä. Naisten kutsuja ja tuote-esittelyjä olen pitänyt vuodesta 2002.

Ominta osaamisaluettani ovat erityisesti erilaiset korsetit ja muut asut sekä kengät. Olen pyrkinyt kokoamaan nykyisen myymälämme asuvalikoiman siten, että kaikenkokoisille naisille löytyy hyvin istuvia, kauniita ja himpun seksikkäitä asuja, jotka ovat laadukkaista materiaaleista valmistettuja ja siten miellyttäviä pitää yllä.

Asiakaspalaute on minulle tärkeä keino kehittää toimintaamme, joten pyrin rohkaisemaan asiakkaitamme siihen. Tavoitteeni on myös pitää tiiviisti yhteyttä tukkuasiakkaisiimme ja yhteistyökumppaneihimme. Minulle on tärkeää, että ihmiset tietävät kenen kanssa asioivat. Sama koskee myös nettikauppaa. Me emme ole kasvoton postiluukkufirma, vaan aitoja ihmisiä!

Vaikka Maukaste on minulle sydämen asia, elämään mahtuu myös muuta. Tärkeimpinä elämän rikastuttajina ovat rakkaat kissat, joiden kanssa vietän mielelläni vapaa-aikani. Tällä hetkellä kotona työpäivän jälkeen odottaa kaksi itämaista lyhytkarvaista, suurta Persoonaa isolla peellä!


TIIA-NOORA

Työhistoriani alkoi Maukasteen ollessa vielä nimeltään Adam&Eve vuonna 2006. Alunperin tulin töihin opiskelujen ohessa tekemään muutamia tunteja viikossa, mutta pian työ vei mukanaan ja jäin kokoaikaiseksi. Työ on monipuolista ja haasteellista. Opiskelin tuolloin visuaalista suunnittelua, mikä oli lähestulkoon pelkästään tietokoneen tuijottamista. Työssä Adam&Evessä huomasin miten mielenkiintoista ja haastavaa on tehdä työtä naamatusten asiakkaan kanssa, etenkin kun kyse on niinkin herkästä aihepiiristä kuin seksistä ja erotiikasta. Asiakkaamme todellakin vaativat palvelua. Yhä enenevissä määrin asiakkaat ottivat myös esille sairauksia, vammoja tai muita ongelmia, jotka heijastuvat seksuaalielämään. Näiden haasteiden edessä koin, että haluan kouluttaa itseäni lisää, ollakseni työssäni parempi.

Valmistuin fysioterapeutiksi jouluna 2013. Lopputyöni käsitteli seksuaaliterveystuotteiden merkitystä yhdyntäkipupotilaan fysioterapiassa. Olen saanut paljon kiitosta rohkeasta aiheesta ja erilaisen näkökulman esiintuomisesta. Olen perehtynyt lantionpohjan problematiikkaan myös työharjoitteluissa ja pyrin tätä osaamista hyödyntämään myyntityössä, sillä lantionpohjan harjoitusvälineet ovat yksi kysytyimmistä artikkeleistamme.

Koko kehon hyvinvointia pyrin edistämään myös toisessa työssäni ryhmäliikunnanohjaajana. Liikunta on myös itselle tärkeä osa elämää ja elämäntapaani. Toisinaan työmaalta Maukaste-myymälästä kiirehdin jumppatyömaalle ja toivonkin, että mikäli olette tulossa ostoksille juuri ennen sulkemisaikaa tai jopa sen jälkeen, ottakaa yhteyttä niin osaamme varautua - mielelläni kun en ostoksilta ketään pois hoputa, mutta ohjaajan ei passaa jumpaltaan myöhästyä, eikö näin ole?! :)

Liikunnan vastapainoksi intohimoja ovat hyvä ruoka (itse en tee, mutta mies on loistava kokki!) ja matkustaminen.